tiistaina, toukokuuta 18, 2010

Treeniä, takareisi revähti ja Essun ekat "kisat" lainaohjaajalla

Torstaina kävin Hollolan hallilla treenaamassa. Maralla otin vaan kontaktit ja Essulla tein helppoa ratatreeniä ympyräradalla, jossa hyppyjä ja putkia. Alkoi nyt paremmin taas lukemaan siivekevälejä, mutta tarkkana täytyy olla oman juoksuun kiihdytyksen kanssa muuten tulee helposti hypyistä ohi.
Lauantaina oli Hollolan hallilla penturyhmän treenit. Tosin paikalla ryhmäläisistä oli vain Nano, Zip ja Essu. Lisäksi menossa mukana olivat Koko ja Mara. Pete rakenteli pentusille radan, joka näytti alkuun aika kammottavalta. Ensin oli kaksi välistä vetoa kolmella hypyllä. Tämä meni hyvin, koska Essu tulee hyvin mielellään siivekeväleistä. Tästä jatko takaakierrolla ja edestä käännöllä, jonka jälkee kolme hyppyä "mersun merkkinä". Nämäkin meni ihan ok. Tuosta veto putkeen, joka ei vetona oikein onnistunut, kun yritin lähettää Essun selän taakse putkeen, eikä se nyt vielä vaan ymmärrä tuollaista. Valssilla meni ihan hyvin. Putken jälkeen yhden hypyn jälkeen sylkkäri, joka sekin onnistui. Sylkkärin jälkeen loppusuora, jolla vähän ongelmia, kun lähdin taas juoksemaan ja Essu juoksi jalkojen perässä estelinjasta pois. Tein etupalkalla ja se onnistui hyvin. Lopuksi pimeää putkikulmaa, joka onnistui toiselta puolelta hyvin, mutta olisiko kuumuuden aiheuttama väsymys aiheuttanut, ettei toinen puoli nyt vaan ihan toiminut, mutta jätin kuitenkin siihen, enkä jäänyt jankkaamaan. Lopuksi Mara teki vielä kontaktit muutamaan kertaan.

Sunnuntaina oli Timon kurssi

Helteisessä säässä tiesin, että hirveän montaa yritystä ei voi käyttää kun Mara on niin hirveän lämpöherkkä. Ensimmäisellä rundilla sylivekki-jaakotuksessa Mara epäröi, koska en saattanut hypyn 2 yli. Tuollaisissa kohdissa Mara tarvitsee vähän uskon vahvistusta, muuten ei lähde hyppäämään. Saatolla meni ihan ok. Heitin kolmoselle ja pidin kädellä neloselle samalla kun rynnin karkuun. Sain hyvin katkaistua 6-7 hyppyjen välissä, mutta en tehnyt ohjausta loppuun ja Mara meni jälkimmäiseen putken päähän. Toisella kierroksella tämä onnistui, muttei ihan nin sujuvasti kuin olisi ollut mahdollista. Otin okserin takaa vastaan ja tyrkkäsin kepeille.
Pöydälle asti ok. Tein vekin 15 hypylle ja sokkarin pituuden ja putken väliin. 19  poispäinkäännöksella ja takaaleikkaus ennen 20. Tosin vähän löysä ja Mara hyppäsi aika pitkälle hypyn 20 taakse. Hyppy 22 niistolla ja takaaleikkaus ennen estettä 23. Lähetin keinulle ja menin ottamaan vastaan hypyn 25 taakse. Timo sanoi, ettei kukaan ollut tehnyt tuollaista jättäytymistä keinulla, joten pitihän sitä yrittää. Timo totesikin, että Maralle on ihan sama missä minä olen, kun lähtee suorittamaan keinua. Hyppy 28 päällejuoksuna ja sitten lähdettiin yrittämään nollaa, kun kaikki kohdat oli kohtuullisesti sujuneet. Halusin olla vielä vähän aikaisemmin kääntämässä hypyltä 7, joten spurttasin sen minkä jaloistani lähtee ja noin muurin kohdalla joku rusahti takareidessä ja treeni olikin sitten siinä. Jalka oli sunnuntaina ja maanantaina aika kipeä. Ei kestänyt istuakkaan kuin vähän keventäen.
Maanantaina oli viimeinen kerta Korkevireen kurssilla ja jalkaongelman vuoksi Pete sai maksaa takaisin korkojen kera, sen kerran kun ohjasin sekä Essua, että Zipua hikipäässä. Meillä oli kilpailu neljällä ei ratapätkällä niin, että se joka pääsi radalla pidemmälle sai yhden pisteen. Pete pääsi pitkästi aikaa ohjaamaan minikoiraa. Ensimmäisellä yrityksellä Essu teki aina pari kohtaa ihan kivasti, mutta intoutui sitten juoksemaan omia riemukiemuroitaan, kun ei ollut ihan varma, että voiko Peten kanssa mennä. Ensimmäisellä radalla pisteen Zipulle ihan reilusti, kun teki vasta radan lopussa virheen ja Essu karkasi kahden hypyn jälkeen väärälle hypylle.
Tässä ensimmäinen yritys.
Essun ja Pete ensimmäinen yritys

Toisella radalla Essu juoksi ekasta hypystä ohi ja Zip teki virheen vasta neljän esteen jälkeen. Tilanne siis Zipulle 2-0. Kolmannesta radaste en muista enää kuinka Zipulle meni, mutta Essu juoksi kahden hypyn jälkeen väärälle hypylle ja juoksi vähän omia kiemuroitaan. Kun vaihdoimmen Peten Frolicit lihapulliin alkoi Essukin jo pysymään Peten kanssa. Borderihan on ostettavasti keskimääräisesti kahdella lihapullalla ja Essu meni aika keskiarvoon, jos ei vähän allekin. Tilanne joka tapauksessa Zipulle 3-0. Viimeisellä radalla tuli tasapeli kun molemmat koirat jatkoivat kahden hypyn jälkeen Peten yrityksistä huolimatta takana olleeseen putkeen. Olipahan hauskaa katsella Essun menoa sivusta. Petelle tuli ihan kunnon tunnin treeni, kun lämpöäkin hallilla riitti ihan mukavasti. Molemmat urheat kilpailijat saivat myös palkinnoiksi pari luuta ja vetolelun. Kiitokset Petelle!
Tässä linkit muutamaan muuhun ratapätkään
Essu ja Pete 1
Essu ja Pete 2
Essu ja Pete 3

Illalla käytiin Arjan pihalla jätskillä ja kuuntelemassa Oilin hienoa "kevätterveiset" lauluesitystä. Toivottavasti kukaan naapureista ei tukehtunut esityksen aikana. Wilma vaan veti limut väärän kurkkuun ja kolautti sen päälle vielä hampaansa lasin reunaan, kun yritti selvitä tukehtumatta.

4 kommenttia:

  1. Pyytäkää vaan uudestaan laulamaan, ihan mielelläni kiekaisen uuden kevätlaulun:)) Wilma vaan turvaan sitä ennen...

    VastaaPoista
  2. Siis toi äskeinen olin minä eli laulutaiteilija Oili itse:)

    VastaaPoista
  3. Nythän minulla on valmiina viihdyttäjä yhdistettyihin tupareihin/aitatalkoisiin.

    VastaaPoista
  4. Jep, otan vielä luutun mukaan.

    VastaaPoista