maanantaina, huhtikuuta 26, 2010
Treeniä ja kisailua
Perjantaina oli tarkoitus treenata ihan kunnolla molemmilla koirilla. Ehdin tehdä Essulla vähän edestäkäännöksiä ja takaleikkausta ja Maralla kontaktit, kun Wilma soitti, että hänet pitääkin viedä leffaan aikasemmin. En olisi ehtinyt kunnolla jäähdytellä muuten, joten jätin siihen ja jatkoin treenejä lauantaina.
Lauantaina aloitin Essulla takaaleikkauksilla ja toimivat tosi hyvin. Sitten rengasta yksittäisenä, ensin pari kertaa lelulla vetämällä ja pari lähetystä ja heittopalkka. En voi jättää lelua renkaan taakse, koska Essu karkaa suoraan lelulle suorittamatta estettä ollenkaan. Täytyy siis joko palkata heittämällä tai avustajan kanssa tehden.
Mara pääsi seuraavaksi tekemään muutaman kontaktin ja parit kepit. Sunnuntain kisojen vuoksi en tehnyt enempää. Essulla vielä vähän takaakiertoja ja valsseja u-putkella ja kahdella hypyllä. Hypyt oli vierekkäin ja väliäkin oli jo jonkin verran, kuitenkin Essu suoritti hyvin, eikä tullut hyppyjen välistä yhtään kertaa. Tämä oli ongelma vielä kuukausi takaperin. Lopuksi tehtiin vielä puomin kontaktia. Sain vähän etäisyyttä taas kasvatettua. Toivoisin, että suuntautuisi vielä vähän paremmin suoraan targetille. Katsoo vähän turhan paljon edelleen minua. Tein puomin vielä uudelleen illalla kotona ja teki paljon paremmin kuin hallilla. Täytyy vain jatkaa harjoituksia.
Sunnuntaina oli Janakkalassa Kromfojen järjestämät kisat. Ohjelmassa oli kaksi agi-rataa. Ensimmäisellä radalla lähti ihan hyvin liikkeelle, mutta syyllistyin tosi typerään helppoon virheeseen. Tein putkelle sokkarin ja pääsin enemmän Maran edelle kun olin odottanut. Tämän vuoksi Mara juoksi hypyn ohin jalkojeni mukana. Olisi vaan pitänyt vähän hidastaa niin olisi ottanut sen hypyn. Perään vielä niin hätäinen korjaus, että sain kiellon vielä seuraavaltakin hypyltä. Tuloksena 10.
Toinen rata alkoi varsin hienosti. Useampi bortsu oli jäänyt haistelemaan lähtöaluetta. Ilmeisesti joku juuri juoksun lopettanut narttu oli startannut. Jätin Maran kauaksi hypyn taakse, mutta nousi heti seisomaan ja haisteli maata. Menin siirtämään vähän eteenpäin lähdössä ja laitoin uudelleen istumaan. Nyt pysyi istumassa , mutta haisteli maata. Menin kahden hypyn taakse ottamaan vastaan ja Mara edelleen haisteli maata. Huusin Mara ja taputin käsiä, Mara edelleen haisteli maata. Jotenkin huuto ja taputus ilmeisesti kuitenkin herätti Maran transsista ja se nosti päänsä maasta, jolloin vapautin sen heti ensimmäiselle hypylle. Ensimmäisen ja toisen hypyn tuli tosi rauhallisella vauhdilla pohtien varmaan olisiko ensin pitänyt käydä naisissa ja vasta sitten mennä rata. Mara päätti sitten just ennen kolmoshyppyä, että kai tässä voi radan ensin juosta ja sitten vasta lähteä naisiin. Videoltakin kuulee, kun jahtihaukku alkaa vastaa tässä kohdin. Muutamaa kaarrosta ja yhtä putkelta vääräänsuuntaan käännöstä lukuun ottamatta rata meni ihan kohtuullisesti, kunhan päästiin käyntiin. Olen tosi tyytyväinen A:n kontaktiin, jonka teki ihan alas asti. Tuo A on ollut aina meille vaikein kontakti, koska vaatii minulta oikean rytmityksen. Täytyy päästää Mara harjan yli ja vasta sitten juosta perään, muuten jää harjalle hidastelemaan. Nolla tulos, mutta sijoitus vasta kolmastoista, mutta useampi sekunti meni tuohon lähtösäätöön ja yhteen vääräänsuuntaan käännökseen, joten ei tästä masennennuta.
Maran rata Janakkalassa
perjantaina, huhtikuuta 23, 2010
Hikitreenit
Maanantaina oli Essun ja Zipin kurssi Korkevireen hallilla. Petellä oli koulutusvuoro BAT:lla, joten lupasin viedä Zipua kun tehdään ratatreeniä. Ensin tehtiin takaaleikkaustreeniä, joka sujui molemmilla ihan hyvin. Tämän jälkeen kaksi hyppyä, josta veto väärään putken päähän. Olen ollut Marallakin aina tosi surkea tekemään tuollaisia vetoja ja yleensä korvannut ne valssilla tai vekillä hyppyjen väliin. Samoja virheitä tein Zipin ja Essunkin kanssa. Oikean ajoituksen löytäminen oli vaikeaa. Liian myöhään tehtynä jatkoivat suoraan putkeen ja liian aikaisin tehtynä toinen hyppy jäi suorittamatta. Sain kuitenkin molemmilla hetken harjoittelun jälkeen kohdan sujumaan. Tässä vaiheessa alkoi jo olla aika hiki, kun vaihdoin koiran vaan lennosta ja jatkoin. Essu oli kiinni hallin seinässä ja huusi aivan hulluna, niin että räkä vaan lensi, kun menin Zipun kanssa. Sylkkäritreeni meni Zipulla yllättävän hyvin, mutta Essu oli tuossa vaiheessa jo niin kuuma ja voipunut huutamisesta, ettei pystynyt keskittymään yhtään. Viisas koiranomistaja olisi vienyt koiran välillä autoon rauhoittumaan, mutta ei tullut siinä hötäkässä mieleen.
Lopussa treenattiin vielä rengasta yksittäisenä esteenä ja Essukin vähän rauhoittui, kun Oili vei Zipua. Tein pari kertaa ensin vetämällä leluun renkaan läpi ja sitten jätin palkan renkaan taakse. Tästäkin saatiin muutama onnistunut toisto. Olihan kaikkinensa melko opettavainen kokemus. Katsoin jälkeenpäin Oilin videopätkää treeneistä, eikä se näyttänyt ihan niin pahalta, kuin tuntui...

maanantaina, huhtikuuta 19, 2010
Treeniä,treeniä
Kuvat: Arja Heiskanen
Keskiviikkona oli taas Peten ja Oilin penturyhmän treenit. Tehtiin ensin Oilin puoliskolla muutaman kerran pussi erillisenä esteenä. Luolakoiralle ei pimeässä pussissa meneminen ole ongelma. Syöksyi pussin vauhdilla narun perässä olevan lelun perään. Seuraavaksi kokeiltiin kahta hyppyä ja sitten pussiin. Liikkeelle lähtö oli jotenkin vaikea, kun lähdettiin Essun kanssa vierekkäin. Suoritti ensimmäisen hypyn ja kurvasi siitä suoraan pussiin, siellähän odotti palkka. Torpattiin väli siivekkeellä, ettei tullut turhaan virhetoistoja. Kun tämä alkoi onnistua, lisättiin treeniin vielä alkuun u-putki ja kujakepit, josta jatkettiin kahdelle hypylle ja pussiin. Essu haki hyvin kepit ja korjasikin vähän kun putki ei ihan suoraan kepeille osoittanut. Kaksi hyppyäkin sujui paremmin kun tultiin sinne vauhdilla, mutta sitten ei malttanut enää suorittaa pussia, vaan ryntäsi suoraan palkalle. Palkattiin, koska teki kaiken siihen asti tosi hyvin. Lopuksi tehtiin vielä pussi pari kertaa pelkiltään ja Essu suoritti sen ihan hyvin. Maltti olisi valttia, mutta sitä ei ihan löydy meistä kummaltakaan.
Tauon jälkeen siirryttiin Peten treeniin. Tehtiin ensin eteenmeno neljällä hypyllä palkalle. Sitten kerran siten, että pingoin vieressä, sen minkä pystyn ja lopuksi sivuttaisirtoaminen. Kaikki variaatiot onnistuivat tosi hyvin. Läksynä oli edelliseltä kerralta myös poispäinkäännös. Olin vaan jotenkin tehnyt käännökset vahingossa aina vasemmalle ja kun tehtiin oikealle ei onnistunut ollenkaan. Kompastelin koiraan ja omiin jalkoihini, eikä meinannut onnistua millään. Olisiko onnistunut jotenkin ehkä kerran. Pete ystävällisesti kuvasi tämän nöyryytyksen. Ei pääse liikaa ylpistymään, kun katselee aina välillä.
Lopuksi tehtiin vielä edestäkääntöä mersun-merkillä. Kierros hypyillä 1-3 ja edestä käännöksen avulla toinen samanlainen kierros. Siivekkeet oli ihan kiinni toisiinsa, että pystyi keskittymään ohjaukseen, eikä tarvinnut pelätä, että Essu tulee välistä. Tämä onnistui ihan hyvin molempiin suuntiin.
Torstaina oli BAT-hallilla Maran treenit. Kouluttaja oli Teemu Linna. Rata oli vaativa, mutta kyllä ihan mentävissä oleva. Ongelma alkoi heti esteellä kaksi, kun halusin itsepintaisesti ohjata kauempaa sivusta, niin että putki jäi minun ja kahden ensimmäisen esteen väliin. Ohjasin vähän turhan hätäisesti, enkä malttanut ohjata kakkosena ollutta rengasta kunnolla, joten Mara porhalsi ohi. Tuosta heti jatkona oli kolme U-putkea jonossa, joihin piti tehdä peräkkäin kolme pakkovalssia. Pakkovalssit oli myöhässä ja jokaiselle tuli ylimääräistä kaarrosta. Radalla oli kohta, jossa käännyttiin puomilta lähes 180 astetta pussin kautta pituudelle, josta piti saada koira käännettyä putkijonon keskimmäiseen putkeen, vaikka keinu oli suoralla linjalla pituuden takana. Jätin Maran tekemään itse puomia ja menin pussin kohdalle, että ehdin tekemään sokkarin pituuden jälkeen. Tein sokkarin vähän myöhässä, joten Mara vähän aikaa haahuili selän takana, mutta tuli kuitenkin oikeaan putkeen. Radan lopussa putki jonon kahdesta putkesta tehtiin ensin molemmista putkista oikeat päät ja perään molemmista vasemmat päät. Sinänsä viennit ei ollut hankalia, mutta muisti ja keskittyminen joutuivat koville. Sain kuitenkin viime hetken pelastuksilla radan kikerrettyä nollalla loppuun asti. Pienen tauon jälkeen tehtiin rata vielä kerran. Taas karahti pari ensimmäistä yritystä tuohon alun hätäilyyn. Mikä Hel....tti, siinä on, että pitää pinkoa karkuun vaikkei edes ole kauhea kiire. Joka tapauksessa, kun sain alun natsaamaan kohdalleen, onnistui nyt kolme pakkovalssia hyvin kohdalleen ja muutenkin sain tehtyä radan nollalla läpi vielä uudelleen. Lopuksi kellotettiin radan kohta, jossa puomilta oli muurin takaakierto ja siitä avokulma kepeille. Vein ensin takaakierto-niisto-keppityrkkäsy ja sitten perään takaakierto-twisti-keppityrkkäsy. Twistin kautta oli 0.8 sekuntia nopeampi vaikka twisti lähti vähän myöhään liikkeelle ja Mara meinasi törmätä jalkoihin. Tästä voi päätellä, että oikea-aikaisella twistillä olisi tullut varmaan sekunnin ero noilla parilla esteellä. Olin ihan tyyväinen kahteen nollarataan, vaikka vähän säätöä molemmissa olikin.
Perjantaina kävin tekemässä vartin pikatreenit Hollolan hallilla Essun kanssa. Tein muutamia poispäinkäännöksiä oikealla, jotka aiheuttivat keskiviikkona ongelmia. Sain aikaiseksi muutaman ihan hyvän, mutta selvästi vaikeampaa kuin vasemmalla tehtynä. Tein edestäkääntöä mersunmerkillä u-putken kautta. Oli selvästi helpompaa. kun putkesta tuli hyvä perusvauhti, oli rytmittäminen paljon helpompaa. Sain hilattua keskimmäistä hyppyä puolen metrin päähän, eikä tullut yhtään ohitusta. Tässä molemmat suunnat toimii ihan hyvin. Lopuksi yksi eteenmeno palkalle.
Lauantaina raahasin puomin osan olohuoneeseen ja laitoin työtuolin päälle. Treenasin kontaktia kosketusalustalle. Oli tosi hankalaa, vaikka teen ihan lyhyeltä matkalta Essu koskee alustaa ja liukuu yli tai sivulle tai sitten istuu ja nokki tai menee maahan ja nokkii. Tehtiin illalla uudestaan Wilman avustuksella hihnassa. Wilma palkkasi jokaisesta teydystä nokkasusta ja vapautettiin kolmen onnistuneen kosketuksen jälkeen. Ohjasin itse pysymään oikeassa paikassa ja asennossa. Onnistui näin paljon paremmin, joten täytyy jatkaa hihnassa varmaan hetken aikaa.
Illalla hieroin Essun läpi ja tein pieniä venytyksiä, lähinnä sen vuoksi, että tottuisi käsittelyyn. Essu on käynyt jo kerran harjoittelmassa Maran fyssari-ajalla käsittelyä. Pidettiin pöydällä sen aikaa, että rentoutui sivelyssä hyvin ja palkaksi niiin ihana koirankeksi.
Sunnuntaina käytiin Oilin ja Arjan kanssa Hollolan hallilla treenaamassa. Zac, Morris ja Zip tekivät tokoa ja sen jälkeen ex-tokoaja Essu pääsi tekemään agilityä. Harjoittelin poispäin käännöstä molemmilta puolin. Se vaikea puoli onnistui nyt paremmin, kun luulin tekeväni helpompaa puolta, joten ohjasin varmaan rennommin.
Toimisi paremmin, kun saisi ohjattua pienellä koiralla vähän alempaa, mutta kun alempaa on tosi vaikea tehdä nopea käännös kaatumatta. Minulla kun ei tuo futistausta ole kovin hääppöinen. Tein edestä käännökset kerran molempiin suuntiin. Oili kehitteli penturyhmälle harjoitusta, jossa kolmen yksittäisen siivekkeen välillä tehtäisiin opittuja ohjausjuttuja. Essu ja minä testattiin treenin toimivuutta. Esteet oli melko kaukana toisistaan, mutta takaakierrot kaikkien siivekkeiden ympäri molempiin suuntiin onnistui ihan hyvin. Samoin takaakierto-sylkkäri-takakierto. Viimeisenä variaationa oli takaakierto-poispäinkäännös-takaakierto-sylkkäri. Sain kyllä tehtyä, mutta sylkkäriin tuli tosi pitkä peruutus, joten sain juuri ja juuri tehtyä.
Lopuksi katsottiin kontaktia puomilla, kun olin vähän epätoivoinen sen kanssa. Essun ongelma oli ekoilla kerroilla, että katsoi ylös minuun, kun tuli kontaktille ja nokki vasta sen jälkeen. Tämän vuoksi luisui herkästi yli. Kun aloin palkkaamaan nokinnan alas targetille, rupesi heti sujumaan paljon paremmin. Kun palkkasin kädestä Essu tavallaan nousi ylös targetilta ja painui takaisin alas. Tämä huojunta varmasti aiheutti sen, että oikea paikka vaan hävisi Essulta. Essu teki kyllä ihan aktiivisesti töitä targetilla. Pääsin jo vähän matkan päähän irti ja Essu pysähtyi oikein. Kiitos taas Oili hyvistä neuvoista! Yksinään kun tekee, ei huomaa hölmoilyjään, kun on niin monta asiaa mihin pitää kiinnittää huomioita.

tiistaina, huhtikuuta 13, 2010
Voittojuhlaa ja treeniä tekonurmella
Sunnuntaina kulutettiin aikaa Tampereella ihan urakalla. Tyttöjen ensimmäinen peli oli 9.00 ja lohkovoittajina pelasivat finaalissa, joka alkoi 18.55. Turnausvoitto tuli ja kultamitalit! Minäkin sain mitalin, kun olen joukkueen johtaja. Aikaa kulutettiin lenkkeilemällä koirien kanssa jäähallin takana ollutta järveä ympäri. Koirat yrittivät jahdata sorsia ja oravia ihan tosissaan. Lisäksi Essu harjoitteli nokkimista katukivetyksen reunalta. Hyvin toimi häiriötilanteessakin. Odottelin vaan milloin sairasauto saapuisi paikalle, sillä eihän tuo nokkiminen minun kehuessä vieressä näyttänyt kovin viisaalta puuhalta satunnaisen ohikulkijan mielestä.
Maanantaina oltiin Peten kanssa treenaamassa Korkeavireen tekonurmipohjaisessa hallissa. Olipa mukava treenata, kun lelutkin pysyi puhtaana. Hyvin molemmat liikkuivat uudella alustalla. Ensin tehtiin pieni radanpätkä, jossa hypyn ja suoran putken jälkeen tuli tiukempi käännös hypylle. Tämän jälkeen samantyylisesti toiseen suuntaan. Essun pieni epäsosiaalisuus näkyi toiseen suuntaan, kun oli vieras palkkaaja. Suoritti vähän varovaisemmin viimeisen hypyn. Seuraavaksi tehtiin ensimmäistä kertaa pöytää. Ensin läheltä nami pöydällä onnistui ihan hyvin. Ensimmäisen kerran kauempaa tehdessä huiskaisin kädellä jotenkin sivulle päin(näkyy tuossa videossa), jolloin Essu luuli että este tehdään takaakiertona ja nousi useamman kerran peräkkäin pöydälle siltä ainoalta ei sallitulta sivulta. Otin muutaman kerran kunnolla namikädessä lähelle pöytää, jolloin alkoi toimia etusivulta.
Essu teki toista kertaa pussia ja muutaman toiston jälkeen saatiin muutama suoritus tehtyä, siten ettei pussia tarvinnut enää kohottaa ollenkaan.
Tehtiin rengasta myöskin ensimmäisen kerran. Ensimmäisen yrityksen ohituksen jälkeen tuli aina oikeasta reiästä lelun perään. Viimeinen yritys onnistui jo ilman pitäjää.
Lopuksi tehtiin vielä pieni ratatreenipätkä. Kiitos Oili ja Peten kuvauksen tässä linkki Essun treenisessioon. Kannattaa katsella ilman ääntä tuo mun karmaiseva Wau alkaa kuulostaa tosi ärsyttävältä.
http://www.youtube.com/watch?v=SNMtYypNCpQ&layer_token=7557fe6e97cb049
lauantaina, huhtikuuta 10, 2010
Treenausta ja käärmekyttäystä
Käytiin päivällä Pennalassa treenaamassa. Oilin ja Arjan tokottaessa kentällä, treenattiin Peten kanssa alikiitoa hallissa. Tein ensin pikkuokserilla hyppytekniikkatreeniä. Hyppy näytti ihan hyvältä.
Aloitin jaakotuksen harjoittelun. Muutama onnistui ihan hyvin, mutta rintamasuuntaa vastaan hyppäämistä täytyy vahvistaa lelupalkkauksella. Sain useamman kiellon aikaiseksi. Olin jotenkin hätäinen, enkä saattanut tarpeeksi hyvin esteelle.
Tauon jälkeen tein kujakeppejä. Kepit olivat aika kapeat ja ensimmäinen suoralähetys meni hyvin. Tämän jälkeen tuli yksi sisäänmeno ja yksi ulostulovirhe. Essuun iski pieni epäusko, joten piti helpottaa ja tehdä vähän leveämpänä. Sain neljä hyvää nopeaa toistoa ja jätin siihen. Pitää edetä vähän maltillisemmin jatkossa. Lopuksi poispäinkäännöksiä putken kautta hypylle, joissa Essu kääntyi viisi kertaa hienosti ja minullakin onnistui muutaman kerran ihan huitomatta.
Treenien jälkeen lähdettiin Oilin, Zipin ja Megin kanssa metsälenkkeilemään. Oili ystävällisesti kertoi, että ensimmäisiä kyyhavaintoja oli tehty, joten minulla meni lenkkeily taas käärmeitä kytätessä. En voi sille mitään, mutta ne vaan inhottaa minua niiiiin paljon! Saan varmaan vatsahaavan, kun seuraavat seitsemän kuukautta kyttäilen, kun kaikkien treenipaikkojemme läheisyydessä käärmeitä on nähty.
perjantaina, huhtikuuta 09, 2010
torstaina, huhtikuuta 08, 2010
Kuva: Oili Huotari
Tänään käytiin pikaisesti treenamassa Hollolan hallilla. Tein Maralla pientä tekniikkatreeniä ja pari kontaktia Essu teki eilisen pentukurssin läksyjä. Viisi poispäin käännöstä putken kautta hypylle ja yhden eteenmenon. Essu kääntyi hienosti hullusta huitojasta huolimatta. Täytynee hankkia käsipainot, jotta nuo kädet vähän rauhoittuisi. Treenin lopuksi käytiin rämpimässä latupohjan sohjossa sen verran, että kengät ja sukat oli läpimärät. Essukin juuttui muutamaan kertaan sohjoon kiinni, kun yritti pysyä Megin ja Zipun perässä.

Eteenmenoa ja keinuheijausta
Eilen oli kolmas kerta Peten ja Oilin vetämällä pentukurssilla. Ennen kurssin alkua ehdin tekemään tehokkaan pikkutreenin Maralla. Tein parit jaakotukset, niisto-sokkarit, sylkkärit ja poispäinkäännökset. Tietysti muutama A:n kontakti lopuksi.
Essulla tehtiin Peten puolella eteenmenoa hyppy-suoraputki-hyppy yhdistelmällä. Ensin pari kertaa näkyvälle palkalle ja sitten myös ilman sitä. Hyvin Essu eteni koko linjan suoraan vaikka tein samalla sivuttain irtoamista. Kokeiltiin suoran päähän myös kerran ennakoivaa käännöstä ja kääntyi tosi näppärästi, vaikka tarkoituskaan ei ollut tehdä kovin tiukkaa käännöstä. Peten kanssa treenattiin myös takaakiertoja. Essu kiertää hyvin, mutta minulla tahtoo olla tapana käyttää vähän liikaa käsiä takaakierron ohjauksessa, enkä malta pitää rintamasuuntaa kohti hyppyä tarpeeksi kauan. Kuin tein takaakierron perään valssin onnistui paremmin. On se vaan niin vaikeaa pysyä rauhallisena huitomatta!
Oilin kanssa treenattiin U-putki-kujakepit-hyppy kuviota. Oili palkkasi hypyn taakse. Tein ensin pari ihan suorille kepeille ja sitten toisen putken pään kautta avokulmaa ja lopuksi yksi umpikulma. Essun itsevarmuus on kasvanut kepeillä hyvin ja kipittää niin kovaa kuin töppöjaloillaan pääsee. Kesti hyvin sivuttaisirtoamisenkin kepeillä. Jee, ei yhtään virhettä kepeillä tänään!!!
Keinulle Essu tuli namikäden perässä, eikä Oilin yrityksistä huolimatta heijauksesta välittänyt yhtään. Ihan sama kuinka paljon heiluu, kunhan saa mahan täyteen jauhelihapihviä.
Lopuksi testattiin puomin alastuloa. Essu nokki alustaa innoissaan. Nyt kun paikallaolo on paremmin hallussa keskitytään tämän harjoitteluun kotona. Raahasin jo Herralasta puomin alasmeno-osan kotiin, joten kunhan lumet sulaa pääseen treenamaan omalle takapihalle. Siihen asti Essu nokkii pyyhkeellä päällystetyn pahvilaatikon päältä.
Olin todella tyytyväinen Essun asenteeseen työntekoon. Essu keskittyy tekemiseen täysillä, eikä häiriinny millään lailla vaikka vieressä verkkoaidan takana joku muu treenaa samanaikaisesti. Tässä suhteessa nuoreen Maraan verrattuna varsinainen unelma.
keskiviikkona, huhtikuuta 07, 2010
Pääsiäistreenailua ja kisailua
Torstaina käytiin Peten ja Oilin kanssa Pennalassa treenaamassa. Tehtiin pentukurssin kotiläksyjäinä olleita kujakeppejä, sylkkäreitä ja lisänä vähän takaaleikkauksia. Treenin lopuksi otin muutaman eteenmenon koko hallin pituisella vauhtisuoralla.
Perjantaina oltiin Oilin ja Zipun kanssa Pennalan hallilla. Aloitettiin hyppytekniikkatreeni pienellä okserilla. Essu lähtee ihan hyvin palkalle, mutta täytyy kuvata videolle, ei oikein ehdi nähdä mitä suorituksessa tapahtuu. Tuntui jotenkin, että roikottaa takajalkojaan. Essu ei tietenkään voinut jäädä Zipua huonommaksi, joten kokeiltiin miten A-esteen kiipeäminen sujuu. Essun mielestä Mount Everstille kiipeäminen ei ole mikään ongelma, jos sinne johtavalla polulla vain on riittävästi jauhelihapihvinpaloja. Kontaktitreenit on vielä ihan kesken, joten A jää unholaan vielä joksikin aikaa. Suurin ongelma Essun kanssa treenatessa on ollut paikalla pysymättömyys. On hirveän vaikea aloittaa ohjaaminen, kun koira pyörii ja räksyttää jalan vieressä. Oilin ystävällisellä avustuksella saatiin tuota asiaa menemään monta askelmaa eteenpäin. Treenattiin hallin viereisellä kentällä ja pääsin poistumaan jo 15 metrinkin päähän. Olin vaan ollut lepsu, enkä ollut riittävän jämäkästi Essua käskyttänyt. Huh, tämä helpottaa yksin treenamista oleellisesti.
Lauantaina kävin pikaisesti Hollolan hallilla treenailemassa. Harjoittelin takaakiertokahdeksikkoa kahden siivekkeen välillä. Meni ihan hyvin, kun rytmitys oli oikea. Edellisen kerran karkasin liian aikaisin liikkeelle ja loppujen lopuksi sain kieltoja aikaiseksi kun oma liikkumistila vaan loppui. Tein sylkkäreitä kahden putken välillä ja lopuksi vähän paikallaolo treeniä.
Sunnuntaina oli kisaamassa Maralla HAU:n kisoissa Purinalla. Talven hallissa mattopohjalla treenaminen näkyi suorituksissa, kun päästiin maapohjalle ja "lentokentälle". Rytmi oli ihan kateissa!!! Ihan kuin ei olisi koko talvena treenannut ollenkaan. Tuloksena 25 virhettä, joka on aika harvinainen tulos. Yleensä jos radalla tulee noin paljon virheitä, niin sieltä vielä jossain vaihessa tulee hylkykin. Lisäksi 2 hylkyä, tarttis varmaan alkaa vähän enemmän kisaamaan ja aika pikaisesti. Positiivisena voi mainita hienot puomit ja yksi hyvä avokulman haku kovasta vauhdista.
Maanantaina käytiin Oilin, Peten ja Zipun kanssa Hollolan hallilla treenamassa. Oltiin ihan pro:na liikkeellä. Siis videoitiin hyppytreenejä. Essu teki ensin jumppasarjaa, niin että rimat oli siivekkeen kannattatimien päällä. Alkuun kolisteli aina jotain rimaa, mutta muutaman toiston jälkeen alkoi sujumaan. Lisäksi videoitiin yksittäistä hyppyä. Tehtiin myös sylkkäritreeniä kahden putken välillä ja Essu tulikin hyvin kättä kohti kunnes vapautin sen putkeen. Itsellä meinasi vaan tulla hätähousuun, ettei malttanut vetää tarpeeksi pitkälle, kun piti vanhasta muistista tehdä mahdollisimman lyhyt tie. Putkelta tehtiin muutama ohjaavaan käteen palkkaus. Oilin mielestä ei-ohjaava käsi viipotti liikaa, mutta on niin vaikeaa juosta käsi housun saumassa. Takaaleikkaus treeniä tein kolme kertaa kahdella hypyllä ja putkella. Näistä viimeinen kerta meni tosi hyvin, joten lopetin siihen. Lopuksi tein U-putkeen pimeätä putkikulmaa, joka on osoittautunut kaikkein vaikemmaksi harjoitteeksi tähän mennessä. Läheltä onnistuu hyvin, mutta kauempaa tulee ongelmia, kun koira ei nää minua ja minä en nää koiraa, joten ajoitus on todella vaikeaa. Tuloksena hienoja putken molempien päiden ohituksia, joita en Maralla saisi ikinä onnistumaan. Kerran Essu myös hyppäsi putken yli suoraan luokseni.
Treenin jälkeen mentiin meille päiväkahville ja yritettiin analysoida hyppytekniikkaa. Video oli surkuhupaisaa katsottavaa, kun yritin pitää Essua paikallaan ponnistuspuomin takana. Essu on liukas kuin saippua ja karkailee herkästi, joten pidin sitä aika ylhäältä kaulan kohdalta kiinni. Videolla näyttää siltä, että kuristaisin sitä kurkusta molemmin käsin. Jumppasarjalla hyppääminen parani koko ajan ja ainakin analyyttisen raatimme mukaan yksittäinen hyppy näytti ihan hyvältä. Pimeän putkikulman harjoituksen kohdalla Pete totesi, että tässä mietitään voiko koira hypätä 20 sentin hyppyjä, mutta kun se hyppää huomattavasti korkeamman putken yli, ei se aiheuta mitään kauhistelua. Veli todisti asiaa...
Tiistaina Oili sai minut houkuteltua treenaamaan Hollolan hallille. Tein muutaman takaaleikkaus treeniä kahdella hypyllä ja leikkaus toimi tosi hyvin. Lisäksi tein vähän takaakiertoja pitkältä matkalta. Lopuksi harjoittelin muutaman kerran poispäin käännöstä ilman esteitä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)