lauantaina, syyskuuta 18, 2010

Sekalaista treenikirmailua



Keskiviikkona käytiin Hollolan hallilla pikaisissa kontaktitreeneissä. Maralla tein muutaman kerran kontaktit viikonlopun joukkue piirinmestiksiä silmällä pitäen. Essulla tein puomia ensi pari kertaa yksittäisenä ja sen jälkeen putken ja hypyn jälkeen. Teki aika kivasti, joten tästä rohkaistuneena tehtiin pari aata. Otin ensin kerran hihnalla ja sen jälkeen vapaana. Vapaana ekalla kerralla meni alas, muttei oikein hallinnut takapäätään ja valui kokonaan pois alastulolta. Korjasin tämän ja seuraavalla yrityksellä pysähtyi jo ihan kivasti. Sitten vielä pari renkaalle lähetystä, jotka menivät nyt virheittä.

Torstaina oli ryhmätreenit Ojangossa. Pete oli tehnyt mukavan perusohjausta testaavan radan. Alussa oli ensimmäisen hypyn jälkeen kaksi hyppyä vierekkäin niin lähellä toisiaan, ettei siivekkeiden välistä päässyt ohjaamaan. Näiden takana oli yksi hyppy 90 asteen kulmassa, johon koira piti saada irtoamaan kakkoshypyltä. Essu irtosi ihan mukavasti ja muutenkin toimi ihan kivasti. Radalla oli kaksi väärään putken päähän vientiä. Ensimmäiselle tultiin hyvällä vauhdilla suoran takaa ja minulle oli vaikeuksia ajoittaa hidastusta niin että Essun vauhti ei olisi hidastunut. Vikaputkeen ei tässä mennyt kertaakaan, mutta näitä täytyy vielä treenata paljon. Maralla ovat olleet aina vaikeita, joten on jäänyt vähän aivokoppaan muistijälkeä tästä.
Toiselle putkelle tultiin välistävedon kautta ja viimeisellä muutaman kerran jälkeen sain kertaalleen onnistumaan tosi suoraviivaisesti. Radan lopussa oli kunnon loppusuora. Kentän valotolppa oli suoran takana ja tämä selvästi häiritsi Essua ja haki vähän hyppyä, eikä tehnyt normaalin rennosti.

Perjantaina pääsin töistä aikaisemmin ja jouduin hoitelemaan Wilman ringettejoukkueen asioita ja olin tosi uupunut kun aloitimme Korkeavireen treenit. Essu meni ihan hyvin siihen nähden, että en meinannut millään muistaa rataa. Olin huonossa rytmissä putkien jälkeen ja muutenkin jotenkin toivottoman hidas, joka sai Essun kääntyilemään välillä ihan vikasuuntaan. Wilma kuvaili Oilin kanssa ylhäältä toimistokopin katolta hyvin rehvakkaana palautetta antaen. Illalla ruvettiin katsomaan videoita ja oli naurussa pitelemistä, kun Essun rataosuuksien ajan kamera oli paussilla ja taukojen aikana kuvasi. Suurimmassa osassa nauhaa näkyi kaksi harmaata kukkulaa, jotka hetken mietiskelyn jälkeen tunnistettiin Wilman collegehousujen polviksi. Joten tästä treenistä ei jäänyt paljon todistusaineistoa jälkipolville:D

Tänään kävin vielä juoksemassa Maralla kaikki kontaktit ja Essu teki muutaman puomin. Essu menee aika määrätietoisesti puomin päätä kohden ja pystyin ottamaan sivuttain irti jonkun nelisen metriä, eikä tästä hämääntynyt yhtään. Samoin takaaleikkaus ennen puomia meni hyvin. Kerran jätti viimeisen askeleen ottamatta, mutta korjasi kun annoin uuden käskyn. Puomia voi varmaan ruveta ottamaan nyt osana ratatreeniä. Aata tein pari kertaa yksittäisenä ihan ok:sti.

keskiviikkona, syyskuuta 15, 2010

Tyttö, joka tapasi ketun, treenit Turuss` ja Korkevireessä ja Piirinmestaruudet

Keskiviikkona ajeltiin töiden jälkeen Nummelaan, johon Hanna oli järjestänyt kasvateilleen keinoluoliin tutustumisen. Essulle näytettiin ensin kettua häkissä. Essu haukkui kyllä, muttei niin raivoisasti kuin Mara joskus aikoinaan. Kuitenki kokeiltiin laittaa Essu myös tuubiin. Pienen kokonsa vuoksi kulki siellä ihan näppärästi, muttei haukkunut pellin takana ollutta kettua. Ei mitenkään kyllä mielestäni pelännyt tuubissa oloa. Lopuksi Essu pääsi vielä uudestaan katsomaan kettua häkissä ja haukkuin sitä uudelleenkin. Hannan mielestä voisi käydä vielä toisen kerran tässä syksyn aikana kettua näyttämässä.

Torstaina suunnattiin Katjan, Kokon, Peten ja Zipun kanssa Turkuun Jaakon pitämiin treeneihin. Alussa heti oli leijeröinti paikka ja olin ihan varma, että kohta ei Essun huonon irtoamisen vuoksi onnistuisi. Essu yllätti iloisesti ja saatiin kohta tehtyä onnistuneesti läpi. Vahvistettiin irtoamista vielä niin, että Jaakko palkkasi. Jaakon mielestä Essu hakee esteitä ihan hyvin, mutta tahtoo vain hakea niitä vähän lähempää. Tämän vuoksi varmaan on tuntunut vähän hankalalta, kun Mara on aina tahtonut toimia reilusti sivuttain irti. Saatiin mentyä rataa pieninä pätkinä ihan hyvin eteenpäin. Jaakko vahvisti omankin ajatukseni siitä, että palkkaa ei pitäisi hirveästi tulla minulta vaan avustajalta tai muuten vaan yllärinä. Muutenkin mukaan tarttui paljon hyviä treenamisvinkkejä. Kiva koulutus, onneksi marraskuun alussa taas uudelleen.
Essun treeniä Turussa

Jos viime perjantain Korkeavireen treenit meni huonosti tällä viikolla jotenkin sujui huomattavasti paremmin. Ehkä oma vireystilakin oli huomattavasti parempi. Tehtiin Essun kanssa yhtä rataa ja haettiin siihen useampia erilaisia ohjauksia. Turusta kotiin ajaessa oli Petelle vannonut, etten aio hätäillä ja onnistuinkin siinä kohtuullisen hyvin. Ainoastaa yhdessä niistossa karkasin liian nopeasti esteen takaa ja Essu kielsi hypyn.
Lopuksi tehtiin muuria ja rengasta yksittäisenä. Turussa Essun radalla oli medimuuri palikoineen ja palikat rämähti alas. Tämän jälkeen ponnisti muurilta käännettäessä vauhtia sen päältä. Tämän vuoksi muuri treeniä mahdollisimman pian. Minimuurilla meni sekä suoraan, että loivat käännökset ilman kosketusta. Renkaalle tein muutaman lähetyksen. Nämäkin meni hyvin.
Korkeavireen treeniä
Launtaina käytiin Salpausselän kennelpiirin piirinmestaruuskilpailut. Yhteensä ratoja oli kolme, kaksi agirataa ja yksi hyppäri. Aamun ensimmäinen agirata ei kuulunut piirinmestaruusratoihin. Pelkäsin radan hajoavan, kun Mara oli käynyt torstaina Turussa kusella, samoin kun perjantaina Korkeavireessä, kun Essu oli saanut treenata. Tämä saa Maran välillä ihan raivon valtaan. Ensimmäinen agirata sujui ihan mallikkaasti yhtä kaarratusta lukuunottamatta, kontaktit hyvät, joista keinu ihan superi oikei tumppasi kuonon alas keinun päässä.
Maran eka agirata
Toisella agiradalla lähdin soitellen sotaan. Sanoin ennen rataa, että on pieni riski. että Mara menee A:lta putkeen, mutta päätin kuitenkin olla tekemättä A:n jälkeen valssia, jolloin riskiä ei olisi ollut. Lähdin Aan jälkeen vielä huolimattomasti, enkä ottanut Maraa yhtään mukaan, joten ryntäsi ihan iloisesti putkeen. Joten siinä meni mahdollisuudet piirinmestaruuden suhteen. Hyppäri meni ihan ok muuten, mutta olin muurilla liika edellä ja käänsi hartian Maralla, josta se kääntyi väärään suuntaan. Sain kuitenkin kierrätettyä muurin ja tyrkättyä takaakierrolle, joten virheitä ei tullut, mutta aikaa siinä tietysti kului.
Maran agi ja hyppyradat
Kiitokset Katjalle ratojen kuvaamisesta ja tuubiin laitosta

perjantaina, syyskuuta 10, 2010

Viikkotreeni, Korkeavire ja tehoryhmän karsintaviikonloppu




Torstaina oltiin Ojangossa Essun treeneissä. Tapsa oli rakentanut radan, jonka teemat olivat pakkovalssi ja twist. Essu suoriutui oikein mukavasti. Maralla kun on vedot ollut vähän tehottomia aina, niin oli tosi kivaa viedä Essu vedolla väärän putken pään ohi. Essu pysyy sen verran pidemmän aikaa hallussa, että saan vedon tehtyä, mukavaa:D

Jos oli torstain treeneihin tyytyväinen perjantain Korkeavireen treenit taas ei oikein kulkeneet. Olin niin hemmetin väsynyt Tiimarin talkooviikon vuoksi, että ei olisi varmaan pitänyt treenata ollenkaan. Sain kyllä kaikki ratakohdat tehtyä, mutta oli aikamoista vääntämistä ja Essun keskittyminenkin huononi loppua kohden, kun alkoi väsyä.

Salpausselän alueelle ollaan perustamassa yksityisen voimin Tehoryhmää. Ryhmä tarjoaa omakustannushintaan koulutusta noin kerran kuukaudessa sekä syys- että kevätkaudella. Hain ryhmästä yhtä paikkaa yhteiseksi Maralla ja Essulle. Rannikon Timo oli pitämässä katselmus/koulutus viikonlopun, johon osallistuin lauantaina Maralla ja sunnuntaina Essulla. Koulutus aloitettiin kisanomaisesti 17 esteen radalla. Kaksi yritystä, joista molemmat kellotettiin. Ensimmäinen yritys lähti hyvin liikkeelle, mutta kepeillä Mara kulki tahmeasti (näillä kepeillä Mara on ollut aina hidas, kun eivät juurikaan jousta alaosassa olevan pitkän metallin vuoksi)ja ajauduin vähän väärään ryhmiin, josta seurauksena, ettei takaakierto onnistunut, vaan Mara hyppäsi hypyn suoraan. Toisella yrityksellä vähän tarkkuutta peliin ja suoriuduimme radasta nollalla läpi. Ihan hyvä rata muuten, mutta hypyllä 16 en saanut hyppyä kiinni ja Mara kurvaili kunnon riemukiemuran, johon luonnollisesti paloi aikaa. Rata oli yhteensä 33 estettä pitkä ja kisaomaisen jälkeen sai tehdä valitsemiaan kohtia tai mennä koko radan. Tein uudelleen tuon riemukiemura kohdan ja muitakin pätkiä radalta. Ensi yritin vahvalla rytminmuutoksella, mutta ei pelittänyt oikein niinkään. Parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui Maralla poispäin käänös, josta pääsin niin hyvin karkuun. että ehdin tekemään sokkarin ja ottamaan vielä kiinni siivekkeen luota. Tosi hauska ohjaus. Mara toimi mukavasti ja kunnon ratatreeni teki hyvää ennen ensi viikonlopun yksilö Piirinmestaruuskisoja.
Essu ei tehnyt kisanomaista rataa, kun on vielä näitä pieniä puutteita estevalikoimassa. Tehtiin sellaisia pätkiä radalta, joissa ei ollut kontakteja ja keppejä. Takaakiertojen jälkeistä riman ylitystä täytyy vielä vahvistaa, kun joudun ihan liikaa jäädä varmistelmaan ylituloa ja sitten olen myöhässä seuraavasta ohjauksesta. Takaaleikkauksissa hidastaa ja muutenkin saisi paikoin irrota paremmin hypyille. Tehtävää on vielä paljon, mutta kyllä kai tämä joskus vielä iloksi muuttuu. Saatiin kyllä ihan hyviäkin pätkiä tehtyä.

Videopätkiä Essun kurssista

tiistaina, syyskuuta 07, 2010

Mara saa tuomarilta opastusta, Essu kurssilla ja Essun ekat ryhmätreenit

Lauantaina suunnattiin Peten ja Katjan kanssa Lohjalle kisaamaan. Katja osoitti loistavaa syyskuntoa tekemällä neljä 0-rataa ja Petekin otti kaksi 0-voittoa. Maran radat olivat ensimmäistä lukuun ottamatta ihan hyviä. mutta perinteisesti meille aina vaan sattuu ja tapahtuu. Toukokuun hyvä tuloskunto, ei vaan meinaa palautua millään. Ensimmäisellä radalla tippui toinen rima ja tuli kielto kolmosesteeltä. A:n kontaktin juoksi vähän ilman kontrollia läpi ja tästä johtuen saatiin hylky, kun Mara suoritti yhden ylimääräisen esteen. Kaiken lisäksi radalla oli A toiseenkin kertaan ja Mara jäi A:n harjalle katselemaan Lohjajärven maisemia. Ystävällinen tuomari Anne kävi näyttämässä Maralle sormella mihin pitäisi mennä ja menikin tuon rohkaisun jälkeen ihan alas asti. Näitä A ongelmia tulee aina silloin tällöin kun olen tosi väärässä rytmissä, joko liikaa edellä tai perässä Maraa. Toisella radalla tippui ensimmäinen rima ja vedin ennen keppejä liian pitkään ja Mara suuntasi kolmosväliin. Tällä radalla kontaktit ok ja kulki ihan kohtuullisesti ottaen huomioon, että rimat oli 45 sentissä. Kolmas rata rullasi tosi hyvin pitkään, mutta yksi veto jäi vajaaksi ja Mara suoritti yhden hypyn väärään suuntaan. Tällä radalla hyvä vauhti, kun rimat oli 40 sentissä. Hyppärillä tippui eka rima ja meno oli nihkeää kun rimat taasen tapissa. Varsinkin takamutkan serpentiinihypyt oli mielestäni tosi hitaat.
Huomaa, että ei olla paljon kisattu ja helteillä on jäänyt ratatreenit tekemättä.
Videolinkkinä Maran kaksi rataa. Vertaa A:n suoritusta ennen Annen opastusta ja sen jälkeen.

Sattuu ja tapahtuu rata

Ihan hyvä hylky rata ja hyppäri viitonen
Sunnuntaina suunnattiin ensin Vantaalle Hanna luokse, jossa käytiin lenkillä kera Essun , Maran ja Jedin. Tuli myös katsastettu Jedin ja Iidan pentu, joka oli kyllä aivan supersuloinen pikku marsu. Tästä suunnattiin Hanna kanssa kohti Espoota, jossa Citybelgit järjestivät agilitykoulutuksen. Alunperin kouluttajana piti olla Niinu, mutta oli vaihtunut Teemuksi, joka ei millään muotoa minua haitannut. Tykkäsin Teemun koulutuksesta kun hän oli BAT:n valkkuryhmää kouluttamassa joskus viime keväänä. Teemu on todella perusteellinen, eika päästä läpi millään noin suunnilleen suorituksilla. Niinpä aluksi hinkattiin ihan urakalla yhtä hyppyä ja putkea. Tässä piti tehdä takaakierto-niisto ja sokkari. Teemun piti suunnilleen piirtää minulle askelkuvio, että sain itseni menemään riittävän läheltä siivekettä. Tästä jatko putken jälkeen hypylle, jossa piti tehdä ennakoiva valssi. Minä kun olen vaihtanut vastakkaiseen käteen jo ennenkuin koira lähtee hyppäämään ja tässä piti viedä koko ajan koiran puoleisella kädellä ja vaihto toiseen käteen tehtiin paljon myöhemmin. Vanhan on niin vaikea oppia uusia asioita. Teemu halusi Essulle etupalkan kohtaa, jossa piti irrottaa koira. Muuten ihan hyvä, mutta palkalle olisi pitänyt mennä kahden takaakierron kautta, mutta eihän terrierin mielestä ole mitään järkeä suorittaa välissä olevia esteitä, kun palkalle pääsee suoraankin. Kyllähän riistan peräänkin mennään suoraan, eikä jonkun kiertoreitin kautta. Loppujen lopuksi saatiin tehtyä yhdeksän esteen rata kokonaisuudessaan.

Torstaina oli ensimmäiset ryhmätreenit BAT::lla. Kouluttaja oli Tapsa, joka ei rakentanut hyppärin radaksi. Essu eteni mielestäni ihan kivasti radalla. Radan lopussa oli pari takaaleikkaus paikkaa hypyille ja näitä täytyy vielä vahvistaa, meinaa vähän hidastaa kun on epävarma. Tapsa palkkasi hyppyjen takana ja tämä kyllä auttoi.