Keskiviikkona ajeltiin töiden jälkeen Nummelaan, johon Hanna oli järjestänyt kasvateilleen keinoluoliin tutustumisen. Essulle näytettiin ensin kettua häkissä. Essu haukkui kyllä, muttei niin raivoisasti kuin Mara joskus aikoinaan. Kuitenki kokeiltiin laittaa Essu myös tuubiin. Pienen kokonsa vuoksi kulki siellä ihan näppärästi, muttei haukkunut pellin takana ollutta kettua. Ei mitenkään kyllä mielestäni pelännyt tuubissa oloa. Lopuksi Essu pääsi vielä uudestaan katsomaan kettua häkissä ja haukkuin sitä uudelleenkin. Hannan mielestä voisi käydä vielä toisen kerran tässä syksyn aikana kettua näyttämässä.
Torstaina suunnattiin Katjan, Kokon, Peten ja Zipun kanssa Turkuun Jaakon pitämiin treeneihin. Alussa heti oli leijeröinti paikka ja olin ihan varma, että kohta ei Essun huonon irtoamisen vuoksi onnistuisi. Essu yllätti iloisesti ja saatiin kohta tehtyä onnistuneesti läpi. Vahvistettiin irtoamista vielä niin, että Jaakko palkkasi. Jaakon mielestä Essu hakee esteitä ihan hyvin, mutta tahtoo vain hakea niitä vähän lähempää. Tämän vuoksi varmaan on tuntunut vähän hankalalta, kun Mara on aina tahtonut toimia reilusti sivuttain irti. Saatiin mentyä rataa pieninä pätkinä ihan hyvin eteenpäin. Jaakko vahvisti omankin ajatukseni siitä, että palkkaa ei pitäisi hirveästi tulla minulta vaan avustajalta tai muuten vaan yllärinä. Muutenkin mukaan tarttui paljon hyviä treenamisvinkkejä. Kiva koulutus, onneksi marraskuun alussa taas uudelleen.
Essun treeniä Turussa
Jos viime perjantain Korkeavireen treenit meni huonosti tällä viikolla jotenkin sujui huomattavasti paremmin. Ehkä oma vireystilakin oli huomattavasti parempi. Tehtiin Essun kanssa yhtä rataa ja haettiin siihen useampia erilaisia ohjauksia. Turusta kotiin ajaessa oli Petelle vannonut, etten aio hätäillä ja onnistuinkin siinä kohtuullisen hyvin. Ainoastaa yhdessä niistossa karkasin liian nopeasti esteen takaa ja Essu kielsi hypyn.
Lopuksi tehtiin muuria ja rengasta yksittäisenä. Turussa Essun radalla oli medimuuri palikoineen ja palikat rämähti alas. Tämän jälkeen ponnisti muurilta käännettäessä vauhtia sen päältä. Tämän vuoksi muuri treeniä mahdollisimman pian. Minimuurilla meni sekä suoraan, että loivat käännökset ilman kosketusta. Renkaalle tein muutaman lähetyksen. Nämäkin meni hyvin.
Korkeavireen treeniä
Launtaina käytiin Salpausselän kennelpiirin piirinmestaruuskilpailut. Yhteensä ratoja oli kolme, kaksi agirataa ja yksi hyppäri. Aamun ensimmäinen agirata ei kuulunut piirinmestaruusratoihin. Pelkäsin radan hajoavan, kun Mara oli käynyt torstaina Turussa kusella, samoin kun perjantaina Korkeavireessä, kun Essu oli saanut treenata. Tämä saa Maran välillä ihan raivon valtaan. Ensimmäinen agirata sujui ihan mallikkaasti yhtä kaarratusta lukuunottamatta, kontaktit hyvät, joista keinu ihan superi oikei tumppasi kuonon alas keinun päässä.
Maran eka agirata
Toisella agiradalla lähdin soitellen sotaan. Sanoin ennen rataa, että on pieni riski. että Mara menee A:lta putkeen, mutta päätin kuitenkin olla tekemättä A:n jälkeen valssia, jolloin riskiä ei olisi ollut. Lähdin Aan jälkeen vielä huolimattomasti, enkä ottanut Maraa yhtään mukaan, joten ryntäsi ihan iloisesti putkeen. Joten siinä meni mahdollisuudet piirinmestaruuden suhteen. Hyppäri meni ihan ok muuten, mutta olin muurilla liika edellä ja käänsi hartian Maralla, josta se kääntyi väärään suuntaan. Sain kuitenkin kierrätettyä muurin ja tyrkättyä takaakierrolle, joten virheitä ei tullut, mutta aikaa siinä tietysti kului.
Maran agi ja hyppyradat
Kiitokset Katjalle ratojen kuvaamisesta ja tuubiin laitosta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti