lauantaina, marraskuuta 27, 2010

Essulle ekoista kisoista nollavoitto :D

Treenaaminen jäi tällä viikolla yhteen vapaatreenikertaan. Tein vähän loppusuoraa, rengasta ja muutamat kepit. Torstaina oli tarkoitus lähteä BAT:n treeneihin, mutta olo oli flunssapiikin jäljiltä vähän voimaton, joten jätin väliin.
Tänään sitten oli Essun suuri päivä eli ekat kisat Porvoon pakkasessa. Maneesissa oli onneksi selkeästi ulkoilmaa lämpimämpi, jotenkin ei elimistö ei ole vielä tähän kylmyyteen tottunut.  Porvossa palvelu pelasi hienosti. Auton sai parkkiin ihan paraatipaikalle ulkooven lähistölle ja ratakin aloitettiin vain 10 minuuttia etuajassa, niin Hanna ehti paahtaa motaria pitkin katsomaan Essun ekaa kisaa. Kiitokset Hannalle kannustuksesta:D
Oltiin paikalla hyvissä ajoin, kun kisakirja piti vahvistaa. Essun strategiseksi mitaksi saatiin 32 cm. Rata oli aika normaali ykkösluokan rata tai ainakin luulen niin, enhän ole seitsemään vuoteen ykkösissä kisannut. Maneesin pohja vähän yllätti, kun en ole pitkään aikaan maneesissa treenaillut. Puoleen väliin rata meni suunnitelmien mukaan, mutta takamutkassa eksyin vähän liian pitkälle saattamaan Essua, jonka vuoksi putken ja pussin väliin sunnittelemani persjättö jäi sitten tekemättä. Pussin jälkeen oli rengas, joka ei kuuluu ihan niihin varmimpiin esteisiin, joten en voinut ajatella takaaleikkausta renkaalla ja jouduin jatkamaan ulkokurvissa. Tämä aiheutti sen, että Essu pyörähti renkaan jälkeen, ennenkuin pääsin jatkamaan kolmelle viimeiselle esteelle. En ehtinyt Essua paljon virittelemään, kun ainakin kolme koiraa oli jäänyt meitä ennen pois, joten vuoro tulikin tosi nopeasti. Keppien lisäksi olen tyytyväinen siihen, ettei Essu jäänyt pa...kaa syömään, tuomarikin sai olla rauhassa ja Essu haki renkaan oikein vaikka lähestyminen oli pussin jälkeen aika vino. Ekaksi startiksi ihan kelposuoritus,. Hyvä Esmeralda :D
Essun eka startti

perjantaina, marraskuuta 19, 2010

Anjan kurssi, Essu kisaikään ja eka ilmo on laitettu


Lauantaina oli tehoryhmän treenit, joissa oli kouluttajana Lehtiön Anja. Oikein mukava treenit. Alussa olevat neljä estettä tein pakkovalssilla ja sylkkärillä. Kellotettiin tuo kohta ja eroa oli 0,1 sekuntia eli käsikellolla ei mitään. Pakkovalssi onnistui kyllä kellotuskerralla paremmin kuin tuossa videopätkässä. Videossa valuu vähän ennenkuin saan käännettyä. Yleensä tuollaisia pakkovalssi aloituksia on tehty niin, että molemmat hypyt ovat samansuuntaisesti. Tuolla radalla jälkimmäinen hyppy oli vinossa, joten rytmitys ei ihan joka kerta toiminut. Keppikulmat oli vaikeita Essulle ja ohjureista huolimatta tuli muutama virhe. Tiedossa tosin olikin, ettei kulmat ole vielä valmiit, vaikka harjoiteltu onkin. Kulmaharjoitukset siis jatkuvat. Kepeiltä lähdettiin yhden hypyn kautta putkeen, joka oli A-esteen alla. Tuon kohdan sain onnistumaan vedolla, vaikka olen "veto ei toimi"-klubin jäsen. Flipillä toimi myöskin tosi hyvin ja jotenkin tuossa ratakohdassa flippi ei aiheuttanut ongelmia, toisin kuin aikasemmin olleessa Elinan koulutuksessa, jossa ei vaan onnistunut millään. Putkessa oli yksi ylimääräinen mutka ja Essu kääntyi sen päästä väärään suuntaan. Anjan mielestä oli vaan nuoren koiran rutiinin puutetta, jolla ei kannattaisi hirveästi päätään vaivata. Radalla oli tosi vauhdikas kohta, jossa putkelta mentiin kaksi hyppyä suoraan ja sen jälkeen kolmannelle sivussa olevalle hypylle takaa. Tässä oli putken suu tosi lähellä koiraa houkuttelemassa. Tein ensin niin, että leijeröin kolmannen hypyn ja tämä toimi hyvin. Tämän jälkeen Anja halusi, että tehdään Kabain tyylillä sokkarilla. Toimi kyllä kuin junanvessa, vaikka en kertaakaan sokkarissa  vaihtanut kättä kunnolla. Keppejä lukuunottamatta, muut ohjaukset sain tehtyä, vaikka välillä oli taas ilmoilla ihmeellistä huitomista, tästä esimerkkinä videollakin oleva putkeen lähetys korkealla huitaisulla, joka saa Essun menemään väärään päähän putkea. Tosi taitavaa. A-esteeltä olisi pitänyt tyrkätä hypyn taakse ja tehdä tuon hypyn jälkeen sokkari ennen putkea. Oli tosi vaikeaa, kun joudun jotenkin keskittymään liikaa kontaktilta vapauttamiseen, niin ohjaus oli aina myöhässä. Pelkän hypyn kautta sain onnistumaan muutaman kerran sen kuitenkin. Oikein kiva koulutus. Joulukuussa on vielä toinen, joten sitä odotellessa. Kiitokset vielä Petelle videon editoinnista:D
Anjan treeni

Keinua on aloiteltu uudelleen treenailemaan. Essu hidastaa edelleen tosi paljon siinä kohtaa missä keinu alkaa laskeutumaan. Tehtiin heijausta erikseen, josta ei ollut moksiskaan ja pelkkää loppua. Täytyy vaan palata vähän takaisin päin tuossa treenauksessa. Tehtiin samalla hyppysarjaa neljällä ristikkohypyllä ja Essu teki ihan ok:sti. Jollakin kerralla tosin vähän kolautti jotain rimaa. Puomia tein myös muutaman kerran yhden hypyn takaa.

Eilen oli BAT:n ryhmätreenit kouluttajana Saviojan Anne. Kiva rata, jossa tein alun takaakierto valssilla ja seuraavan hypyn päällejuoksulla ja tästä putkeen takaaleikkauksella. Valitsin tuon ohjauksen sen vuoksi, että sain järjestettyä putkelle takaaleikkauksen, kun niitä ei olla hetkeen tehty. Muuri tehtiin kahteen kertaa, ensimmäisellä kerralla takaakiertona. Tämä meni hyvin, ei kolautellut palikoita. Toisella kertaa muurille tultiin suoraan puomin alla olleen putken kautta. Yritin putkelta vetää vastavedolla , niin kuin Maralla olisin joutunut tekemään. Essua tuo ohjaus käänti liikaa ja jouduin saattamaan tämän vuoksi pitkälle ja oli seuraavasta tilanteesta myöhässä. Essulla kun riittää , että hidastaa vähän niin se kääntyy kyllä heti. Lopun tiukat käännökset hoituivat myöskin rytmin muutoksilla. Essu lukee kyllä ihan superhyvin ohjausta. Tuosta Anjan videolta näkee kun eksyn kerran vähän siivekkeen taakse, niin Essu alkaa saman tien kääntyä kohti, mutta kun korjaan linjan jatkaa oikealle hypylle. Näitä "pikkuvekkejä" tulee tosi helposti. Täytyy keskittyä ohjaamaan paremmin heti oikeille linjoille, eikä eksyillä mihinkään kesken radan.

Niin aika kuluu ja Essu on nyt kisaikäinen. Tästä intoutuneena ilmoittauduin Porvoon kisoihin hyppärille. Oli ainut hyppäri mitä lähistöltä löytyi tämän vuoden puolella. Kisat on maneesissa, jossa ei olla muistaakseni Essun kanssa koskaan treenattu. Kisoihin ilmoitin ihan sen vuoksi, että näkee muuttuuko Essun vire kisatilanteessa ja kiinnostaa tietää lähteekö hakemaan tuomarilta palkkaa kesken radan. Lähdön paikallaolossa täytyy olla supertarkkana, kun alkaa herkästi hiipimään eteenpäin. Nooh, senhän näkee sitten viikon päästä lauantaina.

sunnuntaina, marraskuuta 14, 2010

Treeniä, törmäilyä, fysioterapiaa ja taas treeniä

Päivittäminen on vähän taas jäänyt jälkeen. Treenattu on BAT:n ohjatuissa treeneissä, joissa oli kouluttajana Anne Savioja. Mukavan virtaava rata. Tavan rengas korvattiin irtorenkaalla, kun se tehtiin radalla kolme kertaa ja muu ohjaus olisi kärsinyt, kun olisi pitänyt varmistella meneekö oikein. Kepeillä karkasi kerran liian aikaisin, jonka jälkeen laitoin ohjurit. Pariin käännökseen olin tosi tyytyväinen. Essu reagoi superhyvin pieneen hidastukseen ja käännöksistä tuli hienot.
Korkevireessä ollaan käyty parina perjantaina treenaamassa. Essu on mennyt ihan ok:sti. Keppejä ei vielä lähden pelkällä suullisella käskyllä heti hakemaan, joten täytyy tukea vähän liikkeelläkin. Kestää kyllä tosi hyvin vierellä juoksun kepeillä, eikä mene ohi ekasta välistä. Maralla ei ole koskaan pystynyt juoksemaan noin vierellä, koska olisi ampunut vähintään komenteen väliin.
Videopätkää Korkeavireen treeneistä.

Hyppyseminaarissakin käytin viime viikonloppuna ja meinattiin ensin saada aika tyrmäävä arvostelu hyppytekniikasta. Kun esteistä tehtiin vähän massiivisemman näköisiä, niin Essu vaivautui tekemään töitä. Suurin ongelma oli viretila, joka oli korkea ja halu pallolle menoon oli niin suuri, ettei paljon välittänyt kuinka rimojen yli suoriutui. Viimeiset toistot oli ihan hyviä, kun pahin kiihko oli vähän laskenut. Patricia kehoitti tekemään jumppasarjaa ristikoilla ja siten, että puran ensin pahinta kiihkoa putkissa ennen kuin aloitan sarjan tekemisen.

Vapaa treenattu on kontakteja ja keppejä ja vähän pientä tekniikkatreeniä. Essu törmäsi A-esteeseen tai oikeastaan jalka luisti alta ylösmenolla ja meni rinta edellä esteelle. Anna-Kaisa käsitteli Essun maanantaina ja pidimme treenitauko viikonloppulle asti.