Päivittäminen on vähän taas jäänyt jälkeen. Treenattu on BAT:n ohjatuissa treeneissä, joissa oli kouluttajana Anne Savioja. Mukavan virtaava rata. Tavan rengas korvattiin irtorenkaalla, kun se tehtiin radalla kolme kertaa ja muu ohjaus olisi kärsinyt, kun olisi pitänyt varmistella meneekö oikein. Kepeillä karkasi kerran liian aikaisin, jonka jälkeen laitoin ohjurit. Pariin käännökseen olin tosi tyytyväinen. Essu reagoi superhyvin pieneen hidastukseen ja käännöksistä tuli hienot.
Korkevireessä ollaan käyty parina perjantaina treenaamassa. Essu on mennyt ihan ok:sti. Keppejä ei vielä lähden pelkällä suullisella käskyllä heti hakemaan, joten täytyy tukea vähän liikkeelläkin. Kestää kyllä tosi hyvin vierellä juoksun kepeillä, eikä mene ohi ekasta välistä. Maralla ei ole koskaan pystynyt juoksemaan noin vierellä, koska olisi ampunut vähintään komenteen väliin.
Videopätkää Korkeavireen treeneistä.
Hyppyseminaarissakin käytin viime viikonloppuna ja meinattiin ensin saada aika tyrmäävä arvostelu hyppytekniikasta. Kun esteistä tehtiin vähän massiivisemman näköisiä, niin Essu vaivautui tekemään töitä. Suurin ongelma oli viretila, joka oli korkea ja halu pallolle menoon oli niin suuri, ettei paljon välittänyt kuinka rimojen yli suoriutui. Viimeiset toistot oli ihan hyviä, kun pahin kiihko oli vähän laskenut. Patricia kehoitti tekemään jumppasarjaa ristikoilla ja siten, että puran ensin pahinta kiihkoa putkissa ennen kuin aloitan sarjan tekemisen.
Vapaa treenattu on kontakteja ja keppejä ja vähän pientä tekniikkatreeniä. Essu törmäsi A-esteeseen tai oikeastaan jalka luisti alta ylösmenolla ja meni rinta edellä esteelle. Anna-Kaisa käsitteli Essun maanantaina ja pidimme treenitauko viikonloppulle asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti