Treenaaminen jäi tällä viikolla yhteen vapaatreenikertaan. Tein vähän loppusuoraa, rengasta ja muutamat kepit. Torstaina oli tarkoitus lähteä BAT:n treeneihin, mutta olo oli flunssapiikin jäljiltä vähän voimaton, joten jätin väliin.
Tänään sitten oli Essun suuri päivä eli ekat kisat Porvoon pakkasessa. Maneesissa oli onneksi selkeästi ulkoilmaa lämpimämpi, jotenkin ei elimistö ei ole vielä tähän kylmyyteen tottunut. Porvossa palvelu pelasi hienosti. Auton sai parkkiin ihan paraatipaikalle ulkooven lähistölle ja ratakin aloitettiin vain 10 minuuttia etuajassa, niin Hanna ehti paahtaa motaria pitkin katsomaan Essun ekaa kisaa. Kiitokset Hannalle kannustuksesta:D
Oltiin paikalla hyvissä ajoin, kun kisakirja piti vahvistaa. Essun strategiseksi mitaksi saatiin 32 cm. Rata oli aika normaali ykkösluokan rata tai ainakin luulen niin, enhän ole seitsemään vuoteen ykkösissä kisannut. Maneesin pohja vähän yllätti, kun en ole pitkään aikaan maneesissa treenaillut. Puoleen väliin rata meni suunnitelmien mukaan, mutta takamutkassa eksyin vähän liian pitkälle saattamaan Essua, jonka vuoksi putken ja pussin väliin sunnittelemani persjättö jäi sitten tekemättä. Pussin jälkeen oli rengas, joka ei kuuluu ihan niihin varmimpiin esteisiin, joten en voinut ajatella takaaleikkausta renkaalla ja jouduin jatkamaan ulkokurvissa. Tämä aiheutti sen, että Essu pyörähti renkaan jälkeen, ennenkuin pääsin jatkamaan kolmelle viimeiselle esteelle. En ehtinyt Essua paljon virittelemään, kun ainakin kolme koiraa oli jäänyt meitä ennen pois, joten vuoro tulikin tosi nopeasti. Keppien lisäksi olen tyytyväinen siihen, ettei Essu jäänyt pa...kaa syömään, tuomarikin sai olla rauhassa ja Essu haki renkaan oikein vaikka lähestyminen oli pussin jälkeen aika vino. Ekaksi startiksi ihan kelposuoritus,. Hyvä Esmeralda :D
Essun eka startti
Sikahieno eka rata. Sun täytyy olla todella tyytyväinen. Kisaradoilla sattuu aina kaikenlaista, mutta kokonaisuus oli LOISTAVA ekaksi startiksi.
VastaaPoistaNo olipa hienon näköistä menoa! Näyttää siltä kuin Essu olisi jo vanha kisakettu. Asenne ja vauhti kohdallaan. Rengas ja kepit hienot. Onnea!!!!!
VastaaPoistaEka oli Peten ja toko mun:)
VastaaPoistaVautsi! Onneks olkoon upeesta kisauran starttauksesta! :)
VastaaPoistaVau, onnittelut upeasti aloitetusta kisaurasta, makee tuo Essu :)
VastaaPoista