perjantaina, syyskuuta 10, 2010

Viikkotreeni, Korkeavire ja tehoryhmän karsintaviikonloppu




Torstaina oltiin Ojangossa Essun treeneissä. Tapsa oli rakentanut radan, jonka teemat olivat pakkovalssi ja twist. Essu suoriutui oikein mukavasti. Maralla kun on vedot ollut vähän tehottomia aina, niin oli tosi kivaa viedä Essu vedolla väärän putken pään ohi. Essu pysyy sen verran pidemmän aikaa hallussa, että saan vedon tehtyä, mukavaa:D

Jos oli torstain treeneihin tyytyväinen perjantain Korkeavireen treenit taas ei oikein kulkeneet. Olin niin hemmetin väsynyt Tiimarin talkooviikon vuoksi, että ei olisi varmaan pitänyt treenata ollenkaan. Sain kyllä kaikki ratakohdat tehtyä, mutta oli aikamoista vääntämistä ja Essun keskittyminenkin huononi loppua kohden, kun alkoi väsyä.

Salpausselän alueelle ollaan perustamassa yksityisen voimin Tehoryhmää. Ryhmä tarjoaa omakustannushintaan koulutusta noin kerran kuukaudessa sekä syys- että kevätkaudella. Hain ryhmästä yhtä paikkaa yhteiseksi Maralla ja Essulle. Rannikon Timo oli pitämässä katselmus/koulutus viikonlopun, johon osallistuin lauantaina Maralla ja sunnuntaina Essulla. Koulutus aloitettiin kisanomaisesti 17 esteen radalla. Kaksi yritystä, joista molemmat kellotettiin. Ensimmäinen yritys lähti hyvin liikkeelle, mutta kepeillä Mara kulki tahmeasti (näillä kepeillä Mara on ollut aina hidas, kun eivät juurikaan jousta alaosassa olevan pitkän metallin vuoksi)ja ajauduin vähän väärään ryhmiin, josta seurauksena, ettei takaakierto onnistunut, vaan Mara hyppäsi hypyn suoraan. Toisella yrityksellä vähän tarkkuutta peliin ja suoriuduimme radasta nollalla läpi. Ihan hyvä rata muuten, mutta hypyllä 16 en saanut hyppyä kiinni ja Mara kurvaili kunnon riemukiemuran, johon luonnollisesti paloi aikaa. Rata oli yhteensä 33 estettä pitkä ja kisaomaisen jälkeen sai tehdä valitsemiaan kohtia tai mennä koko radan. Tein uudelleen tuon riemukiemura kohdan ja muitakin pätkiä radalta. Ensi yritin vahvalla rytminmuutoksella, mutta ei pelittänyt oikein niinkään. Parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui Maralla poispäin käänös, josta pääsin niin hyvin karkuun. että ehdin tekemään sokkarin ja ottamaan vielä kiinni siivekkeen luota. Tosi hauska ohjaus. Mara toimi mukavasti ja kunnon ratatreeni teki hyvää ennen ensi viikonlopun yksilö Piirinmestaruuskisoja.
Essu ei tehnyt kisanomaista rataa, kun on vielä näitä pieniä puutteita estevalikoimassa. Tehtiin sellaisia pätkiä radalta, joissa ei ollut kontakteja ja keppejä. Takaakiertojen jälkeistä riman ylitystä täytyy vielä vahvistaa, kun joudun ihan liikaa jäädä varmistelmaan ylituloa ja sitten olen myöhässä seuraavasta ohjauksesta. Takaaleikkauksissa hidastaa ja muutenkin saisi paikoin irrota paremmin hypyille. Tehtävää on vielä paljon, mutta kyllä kai tämä joskus vielä iloksi muuttuu. Saatiin kyllä ihan hyviäkin pätkiä tehtyä.

Videopätkiä Essun kurssista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti