Onneksi olen ollut lomalla nämä helleviikot. Harmittaa vaan kun tarkoitus oli treenata tosi tehokkaasti loman aikana ja helle on rajoittanut tätä melkoisen paljon.Perjantaina treenattiin pihassa kujakeppejä ja päästiin myös umpikulmassa 90 asteen sisäänmenoihin. Illalla vielä nautittiin hyvistä tarjoiluista helteisessä ilmassa Katjan ja Kokon hopeamitali kahveilla. Kiitos Katja:D
Lauantaina käytiin Katjan, Peten ja Oilin kanssa treenaamassa Pennalassa heti aamusta. Hallissa oli vielä aamusta ihan mukavan viileä treenata. Tein Maralla vain kontaktit. Essulla ensin muutaman hypyn takaa mutka putken eri päihin ohjaamista. Luulin, että Essu ottaa aina minun puoleiseni putken pään, mutta tämän todistettiin olevan väärä olettamus. Kun tuin liikkeellä meni kyllä ihan suoraan putkeen, eikä taittanut ohitseni siihen väärään niin kuin oletin. Kokeilin kääntöä leikkauksella, mutta käänsi niin hyvin, että kääntyi sivussa olleeseen putkeen. En jäänyt tätä mitenkään jankkaamaan, antaa olla toistaiseksi. Minulla on jäänyt Marasta vähän traumoja näillä putkilla. Mara kun saattaa kääntyä ensin mielestäni oikean putken suuntaan, mutta sitten kuitenkin sännätä siihen väärään. Essulla toimi tosi hyvin pieni hidastus ennen viimeistä hyppyä. Se riitti kääntämään haluttuun putken päähän. Pienen tauon jälkeen otimme vielä puomin kontaktia. Essu teki tosi hyvin töitä, kesti pienen jättäytymisen ja meni targetille hyvällä vauhdilla. Ohijuostessani täytyy ensimmäisellä kerralla antaa kaksoiskäsky koske-odota, muuten juoksee läpi. Yhden muistutuksen jälkeen kesti hyvin ohi juoksutkin.
Mara Virenojalla Kuva: Oili Huotari |
Essu Virenojalla Kuva: Oili Huotari |
Jäähdyttelylenkin jälkeen lähdettiin koko porukka Virenojalle koiria uittamaan. Meg ja Zip pulahtivat ensin ja sitten oli Maran vuoro. Mara ui todella siististi ja rauhallisesti ja suhtautuu todella vakavalla asenteella lelun hakemiseen. Ajattelin, että Essulle riittää kahlaaminen, kun ei kuitenkaan uskaltaudu kokonaan uimaan. Heitin kuitenkin kokeeksi Essulle lelun ajatellen, että Mara sen kuitenkin saa käydä hakemassa. Essu kuitenkin yllätti ja juoksi lelun perään ja kun maa loppui jalkojen alta teki gaselliloikan ja lähti reippaasti hakemaan lelua useammankin kerran. Joten nyt Essu on varmaan osoittanut riittävää uimataitoa uimakandidaatin tutkintoon asti. Annika ja Mono tulivat Oilille ja Petelle yökylään Heinolan kisojen merkeissä ja kävimme Wilman kanssa vierailulla myöskin. Tarjolla oli taasen superhyvää ruokaa ja mukavaa seuraa. Kiitokset Oili ja Pete:D
Kiitokset Petelle ja Oilille myös videoinnista ja valokuvista
Videota Essun uinnista
Kuva: Mari Ali-Raatikainen |
Maran hyppäri
Illalla käytiin taas kahvittelemassa hyvässä seurassa. Tällä kertaa aiheena oli Peten seniorimestaruus. Kiitos kaunis, piirakka ja kakku olivat tooosi hyviä. Viime aikainen menestys tai oikeammin sen puute ei ole tarjonnut mahdollisuuksia kahvien tarjoamiseen. Wilma ehdottikin, että voitaisiin tarjota kahvit Essun ekojen möllikisojen kunniaksi tai vaikka sen vuoksi, että Essu karkasi palkalle vain kerran, kun aikaisemmin teki sen huomattavasti useammin;D
Maanantai uhmattiin Katjan kanssa hellettä ja mentiin tekemään pikkutreenit Hollolan hallille. Tein Essulla vähän takaakierto-twistejä. Näissä täytyy edelleen olla tosi tarkkana. Tekee takaakierrot tosi hyvin, mutta kiertää helposti molemmat siivekkeet suorittamatta hyppyä. Vahvistin näitä palkkaamalla pallolla hypyn yli tuloja. Toinen puoli toimi näissä paremmin. Essu tekee takaakierron tosi pienellä tiellä ja kun joudun varmistamaan hypyn ylitulon meinaa tulla ihan hirveä kiire loppu ohjaukseen. Rimat oli 20 sentissä, ehkä nämä vähän helpottuvat kun rimakorkeus nousee ja hyppäämiseen menee vähän enemmän aikaa. Tein vain ihan muutaman toiston kuumuuden vuoksi. Pienen tauon jälkeen heijailtiin keinua ja Essu ei välittänyt heijauksesta ollenkaan. Täytyy tehdä vähitellen päätös kuinka alan treenata keinua. Luultavasti alan tehdä suoraan minipöydälle ja laitan keinun pään alle jonkun pehmusteen. Tein myös rengasta yksittäisenä esteenä. Essu teki hyvin kutsulla ja renkaan sivulta ja lopuksi Katja meni palkkaamaan renkaan taakse, niin että pääsin lähettämään. Pari onnistui hyvin, mutta sitten alkoi oikoa kehikon välistä. Täytyy jatkaa tämän työstämistä, sillä ei todellakaan suju vielä osana rataa. Jäähdyttelyn jälkeen hain Wilman tallilta ja mentiin suoraan uittamaan koirat Tilkille.
Tänään aamusta käytin aikaa keppien säätämiseen takapihalla. Siihen saa kulumaan ihan uskomattoman paljon aikaa, kun aina joku keppi sojottaa väärään suuntaan. Halusin laittaa ne niin, että ovat ihan vähän auki, että pujottelu sujuu vähän nopeammin. Onneksi aamupäivästä metsä varjostaa takapihaa sen verran, että päästiin kerran kokeilemaan. Essu teki pari ensimmäistä kertaa tosi hyvin. Sitten ilmeisesti yritti nopeuttaa vähän liikaa ja lopussa tuli ongelma ja hyppäsi toiseksi viimeisen verkon yli. Avasin tuosta kohtaa vähän enemmän keppejä ja taas alkoi sujumaan. Teen nyt hetken suoria keppejä tai ihan pieniä kulmia ja keskiverkkoja yritän haihduttaa mahdollisimman nopeasti pois.
Kahvi- ja kakkukutsua odotellaan:) Eka möllikisa on hyvä syy!
VastaaPoista