maanantaina, huhtikuuta 11, 2011

Yli kuukauden päivitykset

Maaliskuussa tehoryhmän treenit pidettiin Korkeavireen hallilla ja kouluttajana oli Rannikon Timo. Treeneistä jo sen verran aikaa, että ongelmakohdat ovat jo unohtuneet, mutta tässä vähän videota treenistä.
Video Timon kurssista

Maaliskuun puolessa välissä olin ilmoittanut Turkuun kisoihin Maran parille agiradalle ja Essun kahdelle agiradalla ja hyppärille. Pohje vähän oireli Timon kurssin jälkeen, mutta tuntui loppuviikosta ja ihan hyvältä, joten lähdin kisaamaan. Todellisuus paljastui Maran ekalla radalla. Jalka ärtyi tosi paljon juoksemisesta ja Maran radat meni ihan pipariksi, kun Mara oli intoa täynnä ja oma liikkuminen oli varovaista. Tuloksena kaksi hyllyä. Essun kisat oli seuraavana päivänä. Ensimmäisellä radalla yritin spurtata yhden putken jälkeen ja pohkeessa tuntui ikävä rusahdus. Radalta tuloksena 5 ja toinen sija. Jäin miettimään vapautinko aalta liikkeellä vai käskyllä ja mietiskellessä vein ohi ihan suoraan edessä olleesta pussista.
Toisella agiradalla tehtiin nolla ja voitettiin. Oma liikkuminen oli kyllä huonoa ja Essukaan ei tuntunut ihan niin terävältä kuin normaalisti. Luulin tämän johtuneen vain omista myöhässä olleista ohjauksista, mutta toinenkin syy ilmeni jo samana iltana.
Essun Turun kisa
Lauantai iltana Essu oksensi kerran, mutta söi kuitenkin ihan normaalisti, joten oletin ettei se ollut sen kummallisempaa. Sunnuntaina Essu lopetti myös totaalisesti syömisen ja oli tosi väsyneen oloinen. Sain ajan eläinlääkäriasemalle maanantaina. Essusta otettiin verinäytteet ja mahartg ja se sai nesteytystä ja pahoinvointilääkettä. Tiistaina syömättömyys jatkui ja vein Essun uudelleen nesteytettäväksi ja samalla sille syötettiin varjoaine mahakuvausta varten. Keskiviikkona otettiin varjoainekuva ja aloitettiin antibioottikuuri, kun tulehdusarvot olivat nousseet, samalla otettiin haiman pikatesti. Kuvissa ei löytynyt mitään poikkeavaa ja keskiviikko iltana Essu suostui jo syömään Hill`s id-purkkiruokaa. Antibiootit tuntuivat purevan, kunnes oksentelu ja syömättömyys alkoivat sunnuntaina uudestaan. Onneksi samainen eläinlääkäriasema päivysti, joten vein taas Essun nesteytykseen ja samalla varasin ajan Apexiin mahan tähystykseen keskiviikolle. Sain myös muutaman pahoinvointilääkkeen mukaan ja antibiootit vaihdettiin. Tähystyksessä otettiin koepaloja vatsan ja suolen alueelta. Eläinlääkäri epäili, että kyseessä oli harvinaisen ärhäkkä suolistotulehdus ja antibioottikuuria jatkettiin vielä viisi päivää eteenpäin. Koepalatuloksissa ilmeni suolenpinnalla allergiaan liittyviä muutoksia ja eläinlääkäri kehoitti jatkamaan id-ruualla vielä muutaman viikon ajan ja sitten vaihtamaan kuivaruuan joksikin muuksi vähitellen. Loppuviikosta alan siis vähitellen antamaan kuivaruokaa id-ruuan lisäksi. Essu sai ihan terveen paperit ja treenaminen aloitettiin viime viikolla muutamalla lyhyellä vapaatreenillä, joissa Essu käyttäytyi ihan normaalisti.
Viikonloppuna oli tehoryhmän Teemun koulutusviikonloppu ja Essu oli ihan oma itsensä. Lauantai tehtiin melkein puolet treenistä keppikulmatreeniä. Radan tekemisestä puuttui selkeästi tuntuman tauon jälkeen. Sunnutai tuntui ohjaaminen jo vähän helpommalta, vaikka virheitä tulikin. Teemu tylytti ihan kunnolla, kun ohjaan Essua vähän löysästi, enkä vaadi tarpeeksi asioita. Ihan asiallinen kommentti. Maraa käskytän yleensä tosi tiukasti, mutta Essu käskytys on jäänyt vähän vähemmälle. Eihän pikkuprinsessaa voi komentaa. Jouduin melkein punnertamaankin löysyyden takia. Essu kestää tuon tiukemman käskytyksen vallan mainiosti ja sen vire ei todellakaan laske, vaan pikemminkin nousee. Doping-karanteeni on ohi loppuviikosta, joten sitten pääsee taas kisaamaan.
Videota Teemun kurssilta sunnuntailta

tiistaina, maaliskuuta 01, 2011

Tehoryhmän Niinun koulutus ja tuparit 1,5 vuotta myöhässä

Viikko sitten viikonloppuna oli Korkevireen hallilla tehoryhmän treenit, kouluttajana Niinu. Radan alussa oli muutamassa kohdassa ongelmia oman sijoittumisen kanssa. Eksyin toistuvasti liian pitkälle ja ajauduin vähän Essun linjalle. Lisäksi taakse työnnön jälkeen olisi pitänyt lähteä suoraan seuraavaa estettä kohden, mutta valutin valssia liikaa siivekkeen suuntaisesti ja Essu teki ihan turhan kaarroksen ja joutui seuraavassa taakse työnnössä huonolle linjalle. Kepeille meno oli haastava, kun putki oli ihan pujottelun takaana. Jouduin kertaalleen näyttämään kepit, jonka jälkee alkoi sujua ihan hyvin. Keppejen jälkeiseen poispäin käännökseen oli tyytyväinen. Kepeiltä en ole tehnyt kuin kerran aikaisemmin yhdessä Soilen treenissä pussiin, mutta onnistui joka kerta. Jatkossa eksyin yhden putken jälkeen ihan väärälle puolelle. Kohta ei ollut mitenkään vaikea, jotenkin vaan ei pää ei pystynyt ymmärtämään, että piti vaan odottaa ja ohjata, eikä valssata tai muuten vaan kaahata. Muuten rata sujui ihan mukavasti. Oikein hyvin sujunut treeni kaiken kaikkiaan.
Videota Niinun koulutuksesta

Mara vietti aikaa Wilman kanssa Herralan Hiltonissa ja palasi kotiin sunnuntaina Wilman ringettepelin jälkeen. Ei vaan ensin meinannut millään uskoa, että Essu ei ollut enää mitenkään antavalla päällä, vaan tikkasi sitä korvaan heti kun yritti vähän lähestyä.

Torstaina oli ryhmätreenissä BAT-hallilla, jossa kouluttajana Tarja. Ratana oli joku valkkuryhmän treeneissä aikasemmin ollut rata. Radan alkupuolella piti leijeröidä yksi hyppy lähettää pussille ja leijeröidä samalla putki, johon koiran pystyi sitten ottamaan pakkovalssilla. Leijeröinneissä ei ollut ongelmia, mutta kun pussille olisi pitänyt tehdä vähän jarrutusta, että saisi käännöksen aikaiseksi putkelle. Ajoituksen kanssa oli vähän ongelmia, mutta sujuin ihan ok:sti muutaman toiston jälkeen. Välistävedot meni ihan hyvin, mutta yksi sylkkäri oli vähän löysä ja en kääntänyt Essua tarpeeksi aikaisin. Pätkissä teon jälkeen sain radan tehtyä nollalla läpi.

Lauantaina olimme varanneet Korkeavireen hallilta 4 tuntia treeniaikaa. Treenamassa olivat Pete, Teemu, Hanna, Pekka, Katja ja Annika. Teemu oli suunnitellut radan, jossa oli muutamia tosi kinkkisiä paikkoja. Puomille lähestyttiin tosi huonosta kulmasta kunnon vauhdilla. En tehnyt puomia vauhdilla, mutta laitoin pallon ylösmenokontaktille ja lähetin muutaman kerran sinne rengaan takaan. Essu meni ihan ok ja hidasti sopivasti niin, että olisi pystynyt puomin turvallisesti suorittamaan. Ennen puomia oli yksi lyhyt esteväli, jossa rima tippui herkästi, mutta tämän Essu klaarasi tosi siististi. Keppien jälkeen piti tehdä poispäinkäännös putkelle, joka oli vähän kauempana kepeistä. Essu kääntyi tosi tiukasti poispäinkäännöksellä, mutta korjasi loistavasti ulospäin ja haki putken. Hyvä Essu, taitava tyttö :D Keskittyminen treeneissä ei ollut ihan parasta mahdollista ja Teemu muistuttikin, että Essun pitää tulla lähelle ilman yliohjausta ja jos se ei tule toimintaa täytyy vahvistaa pallon kanssa.

Treenien jälkeen vietettiin tupareita puolitoista vuotta myöhässä nyyttärimeiningillä peli-illan merkeissä. Kiitokset kaikille pikku-Martoille leipomuksista. Herkkuja oli monenlaisia ja Wii-pelailukin sujuin ihan ilman tappeluita, kilpailuhenkisistä osaanottajista huolimatta. Olipahan tosi mukava ilta. Keväällä täytyy ottaa uudelleen aitatalkoiden merkeissä, joten revanssia odotellessa. Kuvailimme Wilman kanssa pelaajia ja keskittymisen voi lukea jokaisen kasvoilta. Kiitos kaikille superhauskasta illasta ja muistamisesta.


Tosi kova meno wow wow, tiukka etukeno wow wow


Kurppa lentää ihan kanana

Peking meditoi

Tämä kana lentää ...

ja tämä kana laskeutumispuuhissa


torstaina, helmikuuta 10, 2011

Ryhmätreeniä, kurssi, identtiset hylyt ja Turun treeniä

Aikaa on vierähtänyt edellisestä blogipäivityksestä, mutta ei tässä siitä huolimatta olla ihan toimettomina oltu.
Kolmena perättäisenä torstaina Liukan Ville veti ryhmällemme treenit. Radat sisälsivät mukavasti erilaisia ohjausteknikkajuttuja. Useissa kuvioissa pääsi kokeilemaan vähän useampia eri vaihtoehtoja ja Essu selvisi kaikista kyllä ihan superhyvin.
Tammikuun lopulla oli varsinainen tehotreeniviikonloppu. Lauantaina tehoryhmän treenit pidettiin uudessa Korkeavireen hallissa ja koluttajana oli Niinu. Sunnuntaina puolestaan oli BAT:n kurssi, jossa kouluttajana Teemu. Tämä tapahtui jo pari viikkoa sitten ja ei ole enää ihan muistissa mikä meni hyvin ja mikä vähemmän hyvin. Aika sekalaista, lauantaina toimi kepit hienosti, eikä tullut yhtään pujotteluvirhettäm vaikka kepit tehtiin useamman kerran radan aikana. Sunnuntaina taasen ei varmaan tullut yhtään onnistunutta keppisuoritusta. Tälläistä tämä nuoren koiran kanssa treenaminen on. Essu teki lauantain kurssilla lentokeinun ja siinä tuli sitten jo kolmannen kerran takapakkia.
Seuraavana viikonloppuna oli BAT:n järjestämä Villen kurssi. Kaikki ohjaukseet saatiin sujumaan ihan hyvin. Yhdessä ennakoivassa valssissa oli vähän suunta ja ajoitusongelmia, mutta sekin lopulta napsahti suunnilleen kohdalleen.


Villen kurssin radat


Ville mainosti kurssilla HAU:n kisoja, joihin pystyi ilmoittautumaan vasta saman viikon tiistaina. Tästä intoutuneena laitoin ilmon menemään kahdelle agiradalle ihan viime tipassa. Ajatuksena oli vaan nähdä miten kontakti sujuu kisatilanteessa.
Kisapäivä oli ihan katasrofaalinen. Ensinnäkin laskin jotenkin väärin ajo-ajan Purinalle ja jouduin ajelemaan aikas haipakkaa, että ehdin ajoissa kisapaikalle. Tahtoisin aina olla tunnin etukäteen, mutta nyt täytyi vähän tinkiä tuosta. Ilmossa kysyttiin lisenssikuittia, olinhan maksanut sen samalla kun ilmoittauduin kisoihin. Tietenkään en ollut muistanut tulostaa kuittia mukaan. OP:n nettipankin toiminnassa on ollut viime aikoina toimintaongelmia, mutta onneksi se nyt toimi. Kirjauduin puhelimella nettiin ja sain tilitiedoista näytettyä ilmossa, että lisenssi oli maksettu.  Purinan katolla oli niin paljon lunta, että kulku oli toisessa päässä olevasta päätyovesta. Matkaa parkkipaikalta tuli normaalia enemmän ja kun Essu starttasi kolmantena ja toisana niin tuli aikas kiire lähtöön. Tehtiin sitten kaksi identtistä hylkyä. Molemmilla radoilla Essu pummasi viimeisen keppivälin ja porhalsi seuraavana esteenä olleesseen pussiin. Ekalla radalla lähdin aika rohkeasti kepeillä liikkeelle, kun piti ehtiä pussin jälkeen painamaan putkeen. Essu on kepittänyt viime aikoina niin hyvin, etten edes ajatellut mahdollisuutta virheeseen. Toisella radalla etenin kepeillä rauhallisemmin, mutta pummasi siitä huolimatta. Siis niin Essua, kuin vaan voi olla. Kun kerran pääsee lähtemään niin täytyy yrittää uudelleen. Radat olivat helpohkoja ja Essu teki tosi siistä työtä radoilla. Keinut oli hyvät ja aat, mutta puomi oli jälkimmäisellä radalla hitaampi. Lähdössä vähän hiipi, mutta jäi kuitenkin ihan kohtuullisen kauaksi riman taakse odottamaan. Essun juoksu alkoikin, sitten kisapäivän iltana, joten nyt ollaan juoksutauolla.
Keskiviikkona mentiin Turkuun Peten ja Katjan kanssa treenaaman Janitan koulutukseen. Hitti-areenalla saa treenata jouksuisella nartulla housut jalassa. Pientä jännitystä aiheutti se, että suostuuko Essu liikkumaan radalla housut jalassa. Kotona kun laitoin housut jalkaan, se linnoittautui keittiön pöydän alle jurpottamaan, eikä liikkunut kuin selkä köyryssä. Mara oli varmuuden vuoksi mukana ja olisi voinut tarvittaessa mennä treenin Essun sijasta. Essu kuumeni sen verran Zipun menoa katsoessa, että suostui jotenkin liikkumaan. Ei mennyt kyllä ihan normaalilla draivilla ja muutamassa kohdassa oli rytmiongelmia, kun Essu tuli tilanteeseen normaalia hitaammin. Rata oli tosi mielenkiintoinen. Alussa oli puomi putken alla ja siitä mentiin hyppy ja putki. Putkelta oli koiran löydettävä pöytä, joka ujutettu putken ja puomin väliin. Ohjaaminen tapahtui leijeröimällä puomi toiselta puolelta. Essu ei varmaan ole tehnyt pöytää, kuin yhdessä tai kahdessa treenissä ja sen kyllä huomasi. Katja naureskeli, että piti tulla lähemmäksi kuvaamaan, kun minipöytää ei edes näkynyt putken takaa. Essun herne ei oikein meinannut millään tajuta, miksi pöydälle nyt yleensäkin pitäisi hypätä. Kontaktit oli hitaat varsinkin ensimmäisellä kerralla, paranivat vähän toistojen myötä. Kepit oli sijoitettu siten. että molempiin suuntiin piti leijeröidä puomi. Tämä sujui kuitenkin ongelmitta.  Menimme Zipun kanssa vuorotellen parina. Ensimmäisen Essun treenipätkän jälkeen, lähdin käyttämään Essua ulkona, enkä sitten muistanut ottaa housuja pois. Essu siis pissasi housuun. Äkkiä housut pois ja yritin kuivailla paperilla ennen seuraavaa treenipätkää. Eihän ne tietysti ihan kuivat olleet, joten 10 asteen pakkasessa puolimärillä housuilla rataa tehneenä Essu liikkui varmaan niin hyvin kuin olosuhteet huomioon ottaen oli mahdollista. Hyvä koulutus. Kuukauden päästä sitten uudelleen ilman housuja. Nyt sitten alkaakin muutaman viikon totaalitauko, joka varmaan tekee oikein hyvää.

Videopätkää Turun treeneistä

tiistaina, tammikuuta 18, 2011

Vauhtitreeniä,vapaatreeniä, postimerkkitreeniä, kaikenlaista treeniä

Joulunjälkeinen viikko vierähti hujahtamalla ringettejoukkueen rakettimyynnissä. Treenit jäi muutamaan puomin alasmenon tekemiseen kotona. Uuden Vuoden jälkeen käytiin BAT-hallilla Kirsin vetämissä vauhtitreeneissä. Rata oli suoraviivainen ja mentävä. Pitää aina välillä tehdä tuollaistakin, kun tulee tehtyä niin paljon pientä vääntämistä. Tehtiin lopuksi loppusuoratreeniä ja Essu teki tosi hyvin putkelta neljän hypyn loppusuoraa etupalkalle. Hyppäsi tosi siististi palkasta huolimatta.
Vapaatreenissä on tehty lähinnä keppikulmia ja kontakteja.
Meg ja Zip on huolehtinut Essun peruskunnon kohotuksesta lumijuoksun muodossa. Kun Oili huuta koirille vapaa, ne lähtevät hirveällä vauhdilla eteen ja Essu lentävä tykinkuula yrittää pysyä töppöjaloillaan perässä. Vislauksella takaisin luokse ja taas mentiin. Tässä eräänä perjantaina menin Hollolan hallille, jossa oli tokotreenit loppunut ja päätimme lähteä Oilin kanssa koiria juoksuttamaan vanhalle raviradalle. Ensin käännyttiin muutama tienhaara liian aikaisin. U-käännös ja etenimme jälleen ja meinasimme kääntyä vieläkin yhden tienhaaran liian aikaisin. Tästä säikähtäneenä Oili ajoi päin punaisia ja minä perässä. Tuolloin oli tullut uutta lunta oiken reilusti ja vähän jännitti onko kaksi autoa kohta kiinni pienellä tienpätkällä, joka vei koulutuskentän laidalla. Tästä selvisimme säikähdyksellä ja koirat juoksemaan. Essu juoksi ojankohdalta ja upposi niin syvälle, että siitä näkyi pelkkä päälaki. Loppumatkasta harrastimme vielä umpihankikävelyä, mutta kuntohan siitä vaan kasvaa. Olihan taas ihan hupaisa reissu.
Viime torstaina oli ensimmäinen tämän vuoden ryhmätreeni. Liukan Ville veti treenit ryhmällemme.
Halli oli jaettu kahteen osaan. Takaosassa oli keppiharjoitus, joka tehtiin itsenäisesti ja etualalla varsinainen treeni


Kakkoshypyn tein ekassa treenisessiossa niistolla, joka toimi hyvin. Kolmonen ennakoivalla valssilla, tässä valssin suunta ei ollut joka kerta ihan oikea. Puomilla otin sivuttain irti ja leijeröin kymppihypyn ja tein pakkovalssin.Kolmetoista pakkovalssilla. Viistoista meni ihan takaakierrolla, kun malttoin pysyä riittävästi hypyn tieltä pois, jolloin ei hakenut putkeen ollenkaan. Toisella rundilla tein kakkoshypyn sylkkärillä, joka toimi sekin tosi hyvin ja siitä sai tosi hyvin etumatkaa ennakoivaan valssiin. Tein puomin jälkeisen hypyn myös takaakierto-niistolla, joka toimi sekin hyvin. Vaikea arvioida kumpi tapa olisi ollut nopeampi. Kolmentoista tein myös saksalaisella, joka toimi sekin. Muutaman kerran jäin niistoissa vähän liikaa odottelemaan Essua ja saksalaisessa en hyödyntänyt riittävän hyvin Essun ominaisuutta lähteä helposti takaakiertoihin. Muutaman yrityksen jälkeen tuokin napsahti aika kohalleen. Keppitreenissä tein sekä avo- että umpikulmaan ja harjoittelin lopussa tuota linjan yli leikkausta. Toimivat ihan kivasti. Avokulmaa haki lähettämällä putken suulta.

Viikonloppuna oli BAT:n koulutusohjaajakurssi, johon olin lupautunut koulutettavaksi tarvittaessa molemmilla koirilla. BAT-halli oli jaettu neljään karsinaan ja tätä voi jo kutsua postimerkkitreenaukseksi. Lauantaina tein pelkästään Essulla. Treenattiin pussin suorittamista suoraan. Essuhan tunkee pussista ulos aina vasenta laitaa. Vedettiin lelulla ja läheteltiin vähän ei kulmista pussiin. Lisäksi tehtiin mm. keppejä, keinua ja rengasta. Essu oli vähän alkuun hämillään, kun radat oli erotettu toisistaan vaneriseinämien ja siivekkeiden avulla ja mielestäni Essu lähti muutaman kerran hakemaan aitana olevaa siivekettä. Kurssilaisia oli ryhmässä 5-6 kpl ja Essu selkeästi vähän katseli, että kukahan noista tyypeistä aikoo hänet seuraavaksi palkata.
Sunnuntaina tein kolmessa pisteessä treeniä myös Maralla. Tehtiin keppikulmia ja keppilinjan leikkaavia käännöksiä keppien päästä. Lisäksi mm. välistävetoja. Essulla tehtiin kepeillä leikkauksia , jotka toimivat ihan kivasti, kun en tehnyt ihan hirveän jyrkkiä. Tehtiin myös kolmella vierekkäisellä hypyllä erilaisia hyppykuvioita, joissa oli välistävetoja, sylkkäreitä ja poispäin käännöksiä. Nämä meni kaikki ihan huippuhyvin ja tosi lyhyillä teillä. Tehtiin myös keinua ja rengasta. Renkaan teki oikein vaikka sen jälkeen tulikin 180 asteen käännös. Kai tuohon renkaaseenkin voi vähitellen alkaa luottaa. Tehtiin varman paljon muutakin, mutta kaikki harjoitteita en nyt edes jaksa muistaa. Ihan hauska ja uusi kokemus :D
Essu keskittyy kyllä ihan superhyvin minuun ja tekemiseen eikä välittänyt yhtään ympärilla treenaavista koirista.

keskiviikkona, joulukuuta 22, 2010

Jouluja, jouluja




Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2011!

Satu, Wilma, Mara ja Essu


sunnuntaina, joulukuuta 19, 2010

Idioottirinkiä pakkassäässä ja voehan välistäveto

Pakkaset on taas koko viikon häirinneet treenamista. Torstaina käytiin Peten, Oili ja Zipun kanssa tekemässä Hollolan hallilla jumppasarjaa. Essun suurin ongelma on edelleen se, että ei suostu istumaan ponnistuspuomin takana ryhdikkäästi, vaan painaa aina kyynärpäät maahan. Etupalkkana on kälynen namipalkka, koska pallolle Essu ryntää eikä keskity sitäkään vähää hyppäämiseen. Kolautteli rimoja muutamalla kerralla. Takaa katsoen on vaikea sanoa mitään tekniikasta ja rytmistä. Lisäksi tein idioottirinkiä pentupuomin ympärillä. Essu jäi muutaman kerran vähän liian ylös, mutta korjasi ilman käskyä, kun vain jäin odottamaan enkä sanonut mitään. Lisäksi tehtiin muutama keinu, jossa Pete vähän kevensi keinun laskua. Teki ihan ok, mutta saisi olla paljon nopeampi. Etenee kuitenkin koko ajan.
Lauantaina oli varattu Katjan ja Peten kanssa koulutus Turkuun, mutta tämä valitettavasti peruuntui pakkasen takia. Käytiin sitten vaan  pikaisesti Peten ja Zipun kanssa Pennalan hallilla. Tein pari kertaa keinua ja oli aika samanlainen kuin edellisellä kerrallakin. Tein pitkästä aikaa muutaman A-esteen ja ekalla kerralla Essu jotenkin epäröi ja joutui räpiköimään , että pääsi ylös. Pysähdykset jäivät vähän ylös, mutta korjasi ne kuitenkin. Lopuksi tehtiin parit kepit sivuttaisirtoamisella Peten palkatessa loppuun. Menivät virheittä. Paskojen kontaktien jälkeen, siis jotain positiivistakin.
Sunnuntaina oli tehoryhmän koulutus  BAT-hallilla kouluttajana Anja. Anja oli rakennellut oikein hauskan radan. Alussa oli ensimmäisen hypyn jälkeen taakse vienti, jonka ajattelin hoituvan ihan helposti pakkovalssilla. Niinhän sitä voisi luulla, mutta Essu lähti itsepintaisesti hakemaan vieressä olevaa hyppyä. eikä edes katsonut minua kohti, kun yritin sitä pallon kanssa saada tulemaan. Varmaan viiden tai seitsemän virheen jälkeen sain onnistumaan ensin palloon ja sitten loppujen lopuksi myös ilman palloa. Minun täytyi kääntää siivekkeen takana rintamasuunta koiraa kohden ja ottaa molemmillä käsillä vastaan ennenkuin alkoi toimia. Pientä säätöä ja sähellystä oli ainavälillä ilmassa. Putkelta lähdettiin neljälle rinnakkain olevalla hypylle, jossa piti siis tehdä eka rundilla neljä perättäistä taaksetyöntö päällejuoksua. Onnistui ihan hyvin, kun vain sai rytmin hyvin päälle. Sain vielä viimeisen taaksetyönnön jälkeen tehtyä persjätön onnistuneesti kahteen kertaan. Siihen olin tosi tyytyväinen, nuo persjätöt ei ole mulle ihan niitä helpoimpia ohjauksia. Keppejen avokulmaa Essu ei oikein tajunnut hakea, mutta sain sen sinne menemään , kun lähetin ja vedin sitten kakkosväliin. Isompia avokulmia on vaan harjoiteltu ihan liian vähän. Keppien jälkeen oli yksi taaksetyöntö ja siitä putkeen vienti, jonka jälkeen rinnaikkain olevat hypyt olisi pitänyt viedä väleistä vedoilla. Toki nekin olisi saanut helposti vietyä päällejuoksuilla, mutta treenin kannalta oli viisaampaa hakata päätään seinään niiden välistävetojen kanssa. Sain onnistumaan kertaalleen kolme ihan ok rytmillä, mutta neljäs oli jo ihan väkisin väännetty, kun jäin vaan ihan liikaa jälkeen.  Jatkossa oli suoraputki, josta täytyi saada koira kääntymään. Ekalla rundilla Essu reagoi suhinaan ihan hyvin ja kääntyi ihan ok. Toisella kerralla sitten ampui jo vähän pitkäksi. Suoran putken jälkeen oli hyppy ja takaakiertohyppy ja tässä kohtaan unohdin kaksi kertaa peräkkäin radan. Olisi pitänyt viedä putken takimmaiseen päähän ja sain kyllä vietyäkin, mutta hirveän mutkan kautta, kun en vaan muistanut mihin suuntaan olisi pitänyt mennä. Keppien umpikulman haki selkeästi avokulmaa paremmin ja ilman apuja. Essu hiippaili ärsyttävästi treenin alussa paikallaolossa ja kun en halunnut treeniaikaa tähän tuhlata tuli Raisa pitämään Essua paikallaan. Normaalitreenissä olen vienyt sitä aina vähän lisää taaksepäin, jos hippailee ja Essu on muutaman yrityksen jälkeen antanut periksi.Tämän kanssa täytyy pysyä tarkkana.
Hirmu hyvät treenit taasen:D
Essu Anjan kurssilla

maanantaina, joulukuuta 13, 2010

Baby steps

Kesää ja lämpöisiä ilmoja odotellessa


Keskiviikkona käytiin Hollolan hallilla pikaisesti tekemässä muutama puomi kohtuu nopeilla vapautuksilla ja vähän keppien umpikulmaa. Lopuksi tehtiin murheenkryyni keinua, joka on edelleen ihan hemmetin hidas. Lopun tekee hyvin, mutta keskikohdan jälkeen hidastuu ihan superpaljon. Malttia tarvittaisiin, kun meinaa mennä hermot tuon asian kanssa. Ehkä joulupukki tuo sitä tänä vuonna, kun oli toiveena jo viime vuonna, vaan ei toteutunut.
Torstaina oli ryhmätreenit BAT-hallilla kouluttajana Soile. Olin jo ennen kuutta paikalla, kun Hanna lupautui tulemaan trimmaamaan Essun. Tulipa taas siisti Flip. Hanna kehui, että Essulla on ihan hurjan hyvä turkki. Molemmilla mun koirilla on hyvät turkit ja siitä huolimatta en meinää saada niitä ajoissa trimmattua. Treenirata oli ekalla ryhmällä vähän eri kuin meidän ryhmällä, mutta kun olin tutustunut jo aikaisempaan tein osan ekan ryhmän treenistä ja osan oman ryhmän treenistä. Radan alkupuolella oli yksi viskileikkaus paikka ja tehtiin tätä muutama kerta niin, että Soile palkkasi Essun leikkauksen jälkeen. Yksi "väärään"putken päähän vienti tuotti aluksi ongelmia, kun käänsin Essua aina liian myöhään hypyn jälkeen, jonka vuoksi otti ensimmäisen putken pään. Otin pallon käteen ja palkkasin hypyn jälkeen ennen putken päätä. Jotenkin lelu kädessä ohjauksestakin tulee yleensä tarkempi ja sain onnistumaan muutaman kerran tosi hyvin. Putkelta jatkettiin kepeille, jonka jälkeen oli takaakiertohyppy. Tuohon kohtaan minulle tuntui parhaalta ohjaukselta saksalainen. Pari ensimmäistä kertaa hätäilin takaakierron jälkeen ja Essu kiersi koko hypyn sitä suorittamatta. Hiven rauhallisuutta auttoi ja sain onnistumaan saksalaisen hyvin. Radan lopussa lähdettin puomilta sivuun parille hypylle ja siitä välistäveto ja irroitus putkeen ja loppuhypylle. Otin puomilta sivuttain irti ja tein toisella hypyllä sylkkärin. Sylkkäri onnistui ihan hyvin, mutta unohdin katkaista koiran linjan, joten välistäveto jäi tekemättä. Toisella yrityksellä vähän päättäväisyyttä peliin ja välistävetokin onnistui. Oikein hyvä treeni. Puomilla Essu oli normaalia hitaampi. Johtui luultavasti edellisen päivän keinutreenistä. MURR!

Lauantaina päätiin pureutua kontaktien markkereiden hävitysongelmaan ihan tosissani ja keinun hitauteen. Rakensin idioottiringin pentupuomin ympärille parista mutkaputkesta ja parista hypystä. Otin päätyputken ja hyppyjen ja toisen päätyputken kautta vauhdin puomille ja laitoin ekalle rundille pelkän herkun ilman markkeria. Vapautin kohtuullisen nopeasti ja vedin toisen rundin perään ja jättäydyin tarkoituksella reilusti jälkeen puomilla ja juoksin vasta lopussa ohi. Essu tuli hyvään paikkaan molemmat tassut maahan, kehuin ja vapautin pallolle. Tein vielä toisen kerran samalla lailla ja meni ihan hyvin ilman markkeria. Tein terapialuontoisesti Maralla samaa treeniä. Maran puomi on vaan niin huippu. Kun lähetän puomille voin juosta vaikka hallin toista päätä kohden ja Mara tekee puomin hemmetin nopeasti ihan loppuun asti. Ohijuoksemisen kontakteilla saa opetettua kohtuullisen nopeasti, mutta kymmenen metrin jättäytymisen ja samalla sivuttainirtoamisen tekeminen ei onnistu ihan yhtä helposti. Mara on näissä ihan SUPER! Täytyy ilmoittaa Mara kisaamaan johonkin tammikuussa. Vauhtia ja intoa tuntuu olevan vanhallakin miehellä.
Tein Essulla vielä muutaman keppien avokulman putken ja hypyn kautta. Sujui ihan OK:sti. Lopuksi tein keinua niin, että jäin Essun vierelle ja vedin sen nami nenässä sen hidastus kohdan yli. Lopun teki sitten itsenäisesti markkerille. Toistin muutaman kerran ja tein sitten vauhdilla putken ja hypyn kautta. Essu teki mielestäni paremmin, kun edelliskerralla, muttei se vieläkään mikään supernopea ollut.

Sunnuntaina kävin pikaisesti tekemässä samaa idioottirinkiä puomille ja sujui ihan mallikkaasti. Essu jäi kerran yhden askeleen päähän, mutta korjasi kun jäin vaan odottamaan enkä antanut uutta käskyä. Keinua tein muutaman kerran nami kädessä ja sen jälkeen muutaman kerran putken takaa. Ei vieläkään mikään supernopea, mutta Essu yritti muutaman kerran karata keinulle ilman lupaa, joten ehkä nopeuskin kasvaa  vauvan askelin. Maltti, missä mun maltti taas piileskelee?