sunnuntai, joulukuuta 19, 2010

Idioottirinkiä pakkassäässä ja voehan välistäveto

Pakkaset on taas koko viikon häirinneet treenamista. Torstaina käytiin Peten, Oili ja Zipun kanssa tekemässä Hollolan hallilla jumppasarjaa. Essun suurin ongelma on edelleen se, että ei suostu istumaan ponnistuspuomin takana ryhdikkäästi, vaan painaa aina kyynärpäät maahan. Etupalkkana on kälynen namipalkka, koska pallolle Essu ryntää eikä keskity sitäkään vähää hyppäämiseen. Kolautteli rimoja muutamalla kerralla. Takaa katsoen on vaikea sanoa mitään tekniikasta ja rytmistä. Lisäksi tein idioottirinkiä pentupuomin ympärillä. Essu jäi muutaman kerran vähän liian ylös, mutta korjasi ilman käskyä, kun vain jäin odottamaan enkä sanonut mitään. Lisäksi tehtiin muutama keinu, jossa Pete vähän kevensi keinun laskua. Teki ihan ok, mutta saisi olla paljon nopeampi. Etenee kuitenkin koko ajan.
Lauantaina oli varattu Katjan ja Peten kanssa koulutus Turkuun, mutta tämä valitettavasti peruuntui pakkasen takia. Käytiin sitten vaan  pikaisesti Peten ja Zipun kanssa Pennalan hallilla. Tein pari kertaa keinua ja oli aika samanlainen kuin edellisellä kerrallakin. Tein pitkästä aikaa muutaman A-esteen ja ekalla kerralla Essu jotenkin epäröi ja joutui räpiköimään , että pääsi ylös. Pysähdykset jäivät vähän ylös, mutta korjasi ne kuitenkin. Lopuksi tehtiin parit kepit sivuttaisirtoamisella Peten palkatessa loppuun. Menivät virheittä. Paskojen kontaktien jälkeen, siis jotain positiivistakin.
Sunnuntaina oli tehoryhmän koulutus  BAT-hallilla kouluttajana Anja. Anja oli rakennellut oikein hauskan radan. Alussa oli ensimmäisen hypyn jälkeen taakse vienti, jonka ajattelin hoituvan ihan helposti pakkovalssilla. Niinhän sitä voisi luulla, mutta Essu lähti itsepintaisesti hakemaan vieressä olevaa hyppyä. eikä edes katsonut minua kohti, kun yritin sitä pallon kanssa saada tulemaan. Varmaan viiden tai seitsemän virheen jälkeen sain onnistumaan ensin palloon ja sitten loppujen lopuksi myös ilman palloa. Minun täytyi kääntää siivekkeen takana rintamasuunta koiraa kohden ja ottaa molemmillä käsillä vastaan ennenkuin alkoi toimia. Pientä säätöä ja sähellystä oli ainavälillä ilmassa. Putkelta lähdettiin neljälle rinnakkain olevalla hypylle, jossa piti siis tehdä eka rundilla neljä perättäistä taaksetyöntö päällejuoksua. Onnistui ihan hyvin, kun vain sai rytmin hyvin päälle. Sain vielä viimeisen taaksetyönnön jälkeen tehtyä persjätön onnistuneesti kahteen kertaan. Siihen olin tosi tyytyväinen, nuo persjätöt ei ole mulle ihan niitä helpoimpia ohjauksia. Keppejen avokulmaa Essu ei oikein tajunnut hakea, mutta sain sen sinne menemään , kun lähetin ja vedin sitten kakkosväliin. Isompia avokulmia on vaan harjoiteltu ihan liian vähän. Keppien jälkeen oli yksi taaksetyöntö ja siitä putkeen vienti, jonka jälkeen rinnaikkain olevat hypyt olisi pitänyt viedä väleistä vedoilla. Toki nekin olisi saanut helposti vietyä päällejuoksuilla, mutta treenin kannalta oli viisaampaa hakata päätään seinään niiden välistävetojen kanssa. Sain onnistumaan kertaalleen kolme ihan ok rytmillä, mutta neljäs oli jo ihan väkisin väännetty, kun jäin vaan ihan liikaa jälkeen.  Jatkossa oli suoraputki, josta täytyi saada koira kääntymään. Ekalla rundilla Essu reagoi suhinaan ihan hyvin ja kääntyi ihan ok. Toisella kerralla sitten ampui jo vähän pitkäksi. Suoran putken jälkeen oli hyppy ja takaakiertohyppy ja tässä kohtaan unohdin kaksi kertaa peräkkäin radan. Olisi pitänyt viedä putken takimmaiseen päähän ja sain kyllä vietyäkin, mutta hirveän mutkan kautta, kun en vaan muistanut mihin suuntaan olisi pitänyt mennä. Keppien umpikulman haki selkeästi avokulmaa paremmin ja ilman apuja. Essu hiippaili ärsyttävästi treenin alussa paikallaolossa ja kun en halunnut treeniaikaa tähän tuhlata tuli Raisa pitämään Essua paikallaan. Normaalitreenissä olen vienyt sitä aina vähän lisää taaksepäin, jos hippailee ja Essu on muutaman yrityksen jälkeen antanut periksi.Tämän kanssa täytyy pysyä tarkkana.
Hirmu hyvät treenit taasen:D
Essu Anjan kurssilla

3 kommenttia:

  1. Me tehtiin Vapun hyppykurssilla niin, että jos koira oli etukenoinen kytätessään palkkaa edessä niin sitten palkka tulikin ohjaajalta. Tällöin koiran asento muuttuu automaattisesti suoremmaksi kun se ei vaan kyttää eteenpäin. Ikinä ei siis vapautettu etukenoisena.
    Toinen mitä Patricia sano niin, palkka laitettaisiin ämpäriin jolloin koira ei näe sitä suoraan ja, koska koira joutuu nousemaan saadakseen palkan siirtää tämäkin etukenoista odotusasentoa myös suoremmaksi.

    VastaaPoista
  2. Oliko ohjaaja palkkaamassa sarjan päässä? Patrician kurssilla laitettiin lelu purkkiin, muttei se paljon rauhoittanut Essua. Parhaat toisto oli lopussa, kun oli jo vähän purkanut pahimpia höyryjä pois. Puhuttiin, että voisin ennen hyppytreeniä juoksuttaa putkia, niin olisi vähän purkanut ennen harjoitusta. Ainut tapa, että saan Essun istumaan ryhdikkäänä on että pidän takaapäin lavoista kiinni.

    VastaaPoista
  3. Ei kun ohjaaja oli koiran vieressä ja palkkasi vähän koiran kuonon yltä esim räsyllä. Eli koira ei siis pääse edessä olevalle lelulle tai ollenkaan edes suorittamaan sarjaa.
    Kun koira odottaa lelua enemmän ohjaajalta tai ei tiedä kummasta sen saa ei kyttäisi edessä olevaa palkkaa. Ainut ongelma alussa on, jos ei enää ymmärrä yhdistää vapautuksen vihdoin tullessa että nyt pitääkin mennä eteen. Helpottaisi ehkä jos on erikseen vapaa ja eteen käsky.
    Ompas vaikea selittää näin kirjottaen, mutta toivottavasti tajusit jotain!! :)

    VastaaPoista