tiistaina, elokuuta 10, 2010
Liput Lofooteille haussa pikkutreenailun ohessa
Olen nyt vaan ihan korviani myöten täynnä tätä helvetin hellettä. Naapuri oli käynyt lofooteilla ja siellä oli ollut lämpöä 10-15 asteen välillä. Täytyy varmaan kerätä perhe mukaan ja lähteä sinne treenaamaan, kun täällä ei ole pystynyt moneen viikkoon tekemään, kuin jotain ihan pientä. En ole ollut koskaa mikään helteen ystävä, mutta nyt alkaa ihan tosissaan v...taan. Ainut lohtu on, että töissä meillä on onneksi viileätä. Joten on ihan superhyväjuttu etten ole enää lomalla.
Viikon treenit on nopeasti kerrottu. Keppejä ollaan treenattu vähintään kerran päivässä, välillä kolmekin kertaa päivässä. Olen nyt viikossa saanut kolme verkkoa otettua pois. Keskeltä on pois jo kaksi perättäistä verkkoa ja Essu on tehnyt hienosti. Yksi ainut virhe on tullut ja siinä varmaan rytmi vaan jotenkin sekosi. Yritän vielä aika nopealla tahdilla saada kolme verkkoa pois. Silloin jää vain alkuun ja loppuun kaksi verkkoa jäljelle. Haluasin sitten nuo viimeiset verkot korvata kirkkailla ohjureilla. Jos jollakin olisi ylimääräisiä tuollaisia voisin ostaa tai vuokrata niitä mielelläni.
Torstain oli kohtuullisen mukava treeni ilma, joten käytiin Hollolan hallilla treenamassa. Maralla tein kontaktit ja vähän hyppy-putki kuvioita matalilla hypyillä. Essulla tein putkella ja muutamalla hypyllä poispäinkäännöksiä ja välistä vetoja, sekä vauhtisuoraa. Essun estehakuisuus on selvästi lisääntynyt ja jouduin ottamaan tiukasti mukaan putken päästä, että sain ohi hypystä ja pystyin tekemään poispäinkäännöksen, muuten vaan jatkoi suoraan hypylle. Tein myös viiden sarjan pentupuomia. Tämä meni ihan ok.
Lauantaina käytiin Peten ja Oilin ja Zipun kanssa illalla myöhään vähän treenaamassa. Tein muutamia taaksetyöntojä ja välistävetoja, sekä serpentiinihyppyjä kolmella hypyllä. Lisäksi tein rengasta yksittäisenä esteenä. Treenien jälkeen paineltiin Tilkille uittamaan koirat ensin ja sitten perään itse uimaan. Olihan ihanan virkistävää uida iltahämärissä helteisen päivän jälkeen.
Maanantaina kävin Hollolan hallilla ottamassa keinua muutaman kerran ja pientä hyppykuvioita. Oli tosi väsynyt olo joten en tehnyt sen enempää. Kotona otin kepeistä vielä yhden verkon pois. Ensimmäisellä kerralla Essu yritti karata puolesta välistä suoraan palkalle, mutta kun Wilma huolehti ettei sitä saanut, teki oikein hyvin sen jälkeen. Saisikohan nuo loput kaksi verkkoa vielä tällä viikolla poistettua vai tuleeko jotain takapakkia. Tähän mennessä kun ei ole vielä tullut. Minä, ikuinen optimisti:D
Keppitreenin jälkeen lähdettiin vielä uittamaan koirat ja Wilmakin kävi uimassa. Öinen myrsky oli tehokkaasti sekoittanut veden ja se tuntui tosi kylmältä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti